Itä-Suomen aluehallintovirasto
Ympäristöterveydenhuolto
Ratkaisupäivämäärä 23.7.2019
diaarinumero ISAVI/2371/2018
Korkkiruuvihäntäisten koirien häntäpoimu on suositeltavaa tarkistaa yleistutkimuksen yhteydessä
Asian kuvaaminen
Kantelija oli vienyt 3-vuotiaan ranskanbulldoggiuroksen kunnaneläinlääkärin hoidettavaksi, koska koiralle oli alkanut yhtäkkiä tulla ihmeellisiä kohtauksia: koira oli kantelijan mukaan sätkyillyt ympäriinsä ja raapinut itseään. Kantelija oli huomannut, että koiralla on hyvin epämukava olo ja sitä koskee johonkin. Kantelija oli epäillyt koiralla korvatulehdusta. Eläinlääkäri oli tarkastanut koiran korvat ja todennut, ettei niissä ole tulehdusta. Kantelija oli myös kysynyt, voiko kyseessä olla ihottuma, koska koiran silmä punoittaa välillä. Koira oli alkanut kotona istua sohvalla kuten ihmiset.
Kunnaneläinlääkäri oli suositellut koiran röntgenkuvausta. Kantelija oli suostunut kuvaukseen, ja koira oli nukutettu. Eläinlääkäri oli kertonut röntgenkuvissa olevan nikamaepämuodostumia, mutta että kuvat eivät selitä koiran kipukohtauksia. Kunnaneläinlääkäri epäili koiralla tutkimusten perusteella syringomyeliaa (eli selkäytimen ontelotautia, jossa selkäytimeen syntyy nesteentäyteisiä onteloita) ja aloitti koiralle lääkityksen sekä suositteli magneettikuvausta diagnoosiin pääsemiseksi. Koiralle oli määrätty lääkitys ja suositeltiin kontrolliaikaa kuukauden päähän.
Kantelija oli vienyt koiran kahden päivän päästä yksityisen eläinlääkärin vastaanotolle, jossa koiralla oli todettu häntäpoimun ihotulehdus ja täyttyneet anaalirauhaset. Koira sai hoidoksi lääkerasvan, ja olo helpottui jo saman illan aikana.
Kantelija pitää virheellisenä sitä, että kunnaneläinlääkäri ei missään vaiheessa edes vilkaissut koiran peräpäähän, vaikka omistaja yritti hänelle selittää, kuinka koiralla on epämukava olla, ja että koira rapsuttaa itseään koko ajan. Kantelijan tietojen mukaan uroskoiralta kuuluu aina ensisijaisesti tutkia anaalirauhaset, jos koiralla on kipuja.
Asian ratkaisu
Kantelijan koiraa on tutkittu annettujen esitietojen perusteella ja hoidettu yleisesti hyväksytyillä ja kokemusperäisesti perustelluilla menettelytavoilla. Lääkkeitä on käytetty ja määrätty näyttöön perustuvan eläinlääketieteen mukaisesti. Eri käynneillä saadut diagnoosit ja epäilyt oireiden aiheuttajasta eivät ole toisiaan poissulkevia. Aluehallintovirasto kuitenkin muistuttaa yleisellä tasolla, että korkkiruuvihäntäisten koirien häntäpoimu on suositeltavaa tarkistaa yleistutkimuksen yhteydessä, koska koiran rakenne altistaa alueen tulehduksille.
Ratkaisun perusteet
Ranskanbulldogeilla on häntänsä rakenteen vuoksi usein hännän ympärillä ihopoimu, joka on altis tulehduksille.
Sekä uros- että naaraskoirilla on anaalirauhaset. Kantelijan väite anaalirauhasten tutkimisen ensisijaisuudesta erityisesti kipuilevilla uroskoirilla ei perustu eläinlääketieteeseen.
Aluehallintovirasto toteaa, että koira tuotiin kunnaneläinlääkäri vastaanotolle korvan raapimisen, oudon käytöksen ja kivuliaisuuden vuoksi. Koiralle on tehty yleistutkimus, suppea neurologinen tutkimus ja suppea ortopedinen tutkimus, ja sen selkärangasta on otettu röntgenkuvat. Aluehallintovirasto katsoo, että yleistutkimuksen ja suppean neurologisen tutkimuksen perusteella voidaan saada merkittävää tietoa koiran oireiden alkuperästä. Koiran selkärangan kuvaaminen on perusteltua, kun koira kipuilee epämääräisesti eikä anna taivuttaa kaulaansa oikealle. Koska röntgenkuvassa nähtiin altistavia tekijöitä selkärangan kivulle, mutta varmaa diagnoosia oireilulle ei saatu ja oireilu viittasi hermoperäisiin oireisiin, on ollut aiheellista suositella magneettikuvausta.
Aluehallintovirasto toteaa, että koiralla todettiin häntäpoimuntulehdus kaksi päivää myöhemmin. Kantelija ei ollut tuonut kunnaneläinlääkärin vastaanotolla ilmi takapään hankaamisoiretta, kuten on tehnyt jälkimmäisellä eläinlääkärikäynnillä. Aluehallintovirasto toteaa, että kantelija on kertonut koiransa alkaneen istua sohvalla ihmisten tapaan. Aluehallintovirasto katsoo, että asiakkaan antamien esitietojen perusteella kunnaneläinlääkäri olisi voinut epäillä myös häntäpoimuntulehdusta ja tarkistaa häntäpoimun tilanteen, mutta pelkkä istumisasento sohvalla ei suoranaisesti viittaa häntäpoimuntulehdukseen. Koiralla on myös ollut sekä esitietojen että vastaanotolla tehtyjen tutkimusten perusteella oireita ja löydöksiä, jotka eivät liity häntäpoimun tulehtumiseen.
Lyhytkalloisilla koiraroduilla, kuten ranskanbulldogeilla, esiintyy chiari-tyyppistä epämuodostumaa, joka voi johtaa syringomyeliaan. Aluehallintovirasto katsoo, että asiakkaan antamat esitiedot ja potilaan kliininen kuva vastaanotolla voivat viitata syringomyeliaan ja että koiraa on hoidettu eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annetun lain (29/2000) 13 §:n mukaisten yleisesti hyväksyttyjen ja kokemusperäisesti perusteltujen menettelytapojen mukaisesti.