Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Pelastustoimi ja varautuminen
Ratkaisupäivämäärä 1.6.2023
diaarinumero PSAVI/14782/202
Päätoimisen ja kelpoisuusvaatimukset täyttävän henkilöstön poissaolojen korvaaminen epäpätevällä henkilöstöllä
Asian kuvaaminen
Aluehallintovirasto selvitti sille saapuneen ilmoituksen perusteella korvaako pelastuslaitos päätoimisen ja kelpoisuusvaatimukset täyttävän henkilöstön poissaoloja niin sanotulla epäpätevällä henkilöstöllä. Epäpätevällä henkilöstöllä tässä yhteydessä tarkoitettiin pelastustoimeen osallistuvaa henkilöstöä, jolla ei ole pelastuslain (379/2011) 57 §:n mukaista kelpoisuutta tai pelastuslain 58 §:n mukaista erivapautta toimia pelastustoiminnan tehtävissä.
Ilmoituksen mukaan pelastuslaitos on toiminut asiassa lainvastaisesti palkatessaan lyhyisiin määräaikaisiin virka- tai työsuhteisiin henkilöitä, joilla ei ole ollut pelastuslain edellyttämää kelpoisuutta. Lainvastaisesti on toimittu myös silloin, jos pelastuslaitos ei ole ennen epäpätevän henkilön palkkausta selvittänyt mahdollisuutta hankkia kyseiseen työvuoroon kelpoisuusvaatimukset täyttävää henkilöä, vaikka työstä olisikin joutunut suorittamaan ylityökorvauksia.
Lain edellyttämää erityistä syytä tai kunnan tekemää päätöstä poikkeamisesta ei pelastuslaitoksen selvityksissä esitetty. Kelpoisuusvaatimuksista poikkeamisesta olisi tullut tehdä päätös perusteluineen, sillä poikkeamiselle on aina oltava jokin peruste ja se vaatii erityistä harkintaa.
Pelastuslaitoksen selvityksen mukaan se on joutunut korvaamaan päätoimisen ja kelpoisuusvaatimukset täyttävän henkilöstön poissaoloja epäpätevällä henkilöstöllä. Syinä tähän on ollut mm. työtuomioistuimen päätös varallaolon määrittelystä työajaksi, Suomessa vallitseva pula koulutetuista pelastajista ja jo ennestään suuret vakinaisen henkilöstön ylityömäärät.
Selvityksen mukaan pitkään vallinneen ja vakiintuneen käytännön mukaisesti lyhyistä ja äkillisesti pakottavissa tilanteissa työvuoroon otettavista sijaisuuksista ei ole tehty erillisiä päätöksiä. Pelastuslaitoksella sovellettava käytäntö on ollut, että sijainen äkilliseen poissaoloon, kun sijainen on välttämätöntä saada, järjestetään ylityökutsulla, työvuoronvaihdolla tai selvittämällä tiedossa olevien kelpoisuusehdot täyttävien henkilöiden käytettävyys. Jos edellä mainituilla toimenpiteillä ei sijaista saada, sijaiseksi nimitetään henkilö, joka ei täytä erityistä kelpoisuusehtoa. Tällöinkin sijaiseksi nimitettävältä edellytetään tosiasiallista kelpoisuutta sijaisena toimimiseen niin koulutuksen kuin toimintakyvyn osalta. Yleisimmin viimeksi mainittuina sijaisina on käytetty kokeneita ja tehtävään hyvin perehdytettyjä sopimuspalomiehiä.
Pelastuslaitos kertoo kantelun seurauksena muuttaneensa edellä kuvattua vakiintunutta käytäntöä siten, että sijaiseksi nimittämisestä tehdään viranhaltijapäätökset myös lyhyiden sijaisuuksien osalta.
Asian ratkaisu
Aluehallintoviraston toteaa päätöksessään, että pelastuslaitos on laiminlyönyt sille lainsäädännöllä asetettuja velvollisuuksia ja rikkonut lakia korvatessaan päätoimisen ja kelpoisuusvaatimukset täyttävän henkilöstön poissaoloja niin sanotulla epäpätevällä henkilöstöllä. Pelastuslaitos ei ole epäpätevää henkilöstöä käyttäessään perustellut poikkeamista erityisistä kelpoisuusehdoista eikä tuonut esille poikkeamisen välttämättömyyttä. Epäpätevän henkilön nimittämisestä ei ole tehty perusteltua kirjallista päätöstä lain mukaisesti. Tästä syystä määräaikaiseen virkaan nimitettäessä hyvän hallinnon ja oikeusturvan takeet eivät ole toteutuneet.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kiinnittää pelastuslaitoksen huomiota lainvastaisesta menettelystä nimitettäessä epäpätevää henkilöstöä korvaamaan päätoimisen ja kelpoisuusvaatimukset täyttävän henkilöstön poissaoloja.
Ratkaisun perusteet
Päätoiminen palvelussuhde pelastuslaitokseen ja osallistuminen pelastuslaitoksen palveluksessa pelastustoimintaan ovat sellaiset tekijät, joiden täyttyessä edellytetään pelastuslaitoksen pelastustoimintaan osallistuvalle päätoimiselle henkilöstölle säädettyjä erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Erityisten kelpoisuusehtojen asettaminen pelastustoimintaan osallistuvien kohdalla on pelastuslain valmisteluaineiston (HE 257/2010) mukaan perusteltua, koska henkilöstö työskentelee tehtävissä, joissa työntekijöiden oma, autettavien ja yhteiskunnan turvallisuus edellyttää määrätyn tasoista ammattitaitoa. Se, miten paljon henkilö tehtävässään osallistuu pelastustoimintaan ei ole ratkaisevaa, kuten ei myöskään se, millä virka- tai tehtävänimikkeellä henkilö työskentelee tai se, mitä muuta työtä kuin pelastustoimintaan osallistumista henkilö pelastuslaitoksen palveluksessa tekee.
Pelastuslain tai pelastustoimesta annetun valtioneuvoston asetuksen perusteella ei ole mahdollisuutta poiketa kelpoisuusvaatimuksista muutoin kuin sisäministeriön myöntämän erivapauden (Pelastuslaki 379/2011, 58 §) nojalla. Laki kunnallisesta viranhaltijasta (304/2003) antaa tietyin ehdoin erityisestä syystä mahdollisuuden poiketa erityisistä kelpoisuusvaatimuksista yksittäistapauksessa, mutta tällöinkin vain otettaessa määräaikaiseen virkasuhteeseen.
Pelastuslaitos on nimittäessään henkilön määräaikaiseen virkaan soveltanut lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (304/2003) 6 §:n 2 momenttia. Aluehallintovirasto katsoi, että mikäli kunta tai hyvinvointialue päättää poiketa 6 §:n 2 momentin mahdollistamana erityisistä kelpoisuusvaatimuksista, tulee kyseessä olla yksittäistapaus, jolle on erityinen syy. Poikkeamisesta on tehtävä päätös perusteluineen. Lain valmisteluaineistossa on tuotu esille (HE 196/2002 s. 30), että tällainen tapaus voi olla esimerkiksi tilanne, jossa työvoimapulan vuoksi ei ole saatavissa kelpoisuusvaatimukset täyttäviä henkilöitä. Erityisten syiden esittämistä ja perusteluiden merkitystä on korostettu useissa KHO:n ratkaisussa (KHO 1978 II 31, KHO 1980 II 22 ja KHO 29.7.2008 T 1772). Näin ollen poikkeaminen pelastustoimintaan osallistuvien erityisistä kelpoisuusvaatimuksista vaatii erityistä harkintaa.
Aluehallintovirasto lisäksi totesi, että kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain valmisteluaineistoon (HE 196/2002) on kirjattu, että säännöksellä ei puututa erityislainsäädännössä oleviin virkasuhteen käyttöä määrittäviin säännöksiin. Tämä huomioiden säännös ei ilman erityisiä perusteluja mahdollista poikkeamista pelastuslaissa asetetuista pelastustoimintaan osallistuvien erityisistä kelpoisuusvaatimuksista.
Perustuslakivaliokunta on osaltaan vahvistanut lausunnossaan (PeVL 64/2002 vp), että henkilö voidaan ottaa määräaikaiseen virkasuhteeseen säädetyistä erityisistä kelpoisuusvaatimuksista huolimatta, jos kunta erityisestä syystä yksittäistapauksessa viranhaltijalain (304/2003) 6 §:n 2 momentin nojalla niin päättää. Poikkeaminen voi tulla kyseeseen tilanteessa, jossa virkaan kuuluvat tehtävät on välttämättä hoidettava eikä määräaikaiseen virkasuhteeseen ole työvoimapulan takia saatavissa kelpoisuusvaatimukset täyttävää henkilöä.
Aluehallintovirasto totesi, että työnantajan mahdollisuudet muuttaa kelpoisuusvaatimuksia omilla päätöksillään on rajattu ainoastaan vaatimusten tiukentamiseen. Kelpoisuusvaatimusten lieventäminen ei ole mahdollista (KHO 1981 II 37, KHO D:849/35/83, KHO 16.11.1989/4166 ja KHO 19.8.1993/2884). Poikkeaminen erityisistä kelpoisuusvaatimuksista ei ole lainkaan mahdollista silloin, kun kyseessä on henkilön ottaminen toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen.
Henkilön ottamisessa määräaikaiseen virkasuhteeseen erityisestä kelpoisuusvaatimuksesta huolimatta on oikeusturvaa korostava lähtökohta ollut, että määräaikaisuutta ei saa käyttää kelpoisuusvaatimuksien kiertämiseen. Jos määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitetään kokonaan tai pääasiassa avoinna olevaan virkaan kuuluvien tehtävien hoitamista varten, tulisi käyttää kyseisen viran nimikettä ja soveltaa siihen virkaan säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia myös määräaikaisessa virkasuhteessa. (HaVM 5/1994)
Keskeiset sovelletut säädökset:
perustuslaki (731/1999) 2 §, 124 §
pelastuslaki (379/2011) 57 §
laki pelastustoimen järjestämisestä (613/2021) 17 §
laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (304/2003) 6 §.