Tulevaisuusjamit 2025: Visiohuoneiden antia, osa 1/2

Lahden, Porvoon ja Tampereen AKE -kirjastot järjestivät syyskuussa kaksipäiväisen tulevaisuusleirin kirjastolaisille. Avista oltiin pitämässä lyhyttä työpajaa, jossa keskusteltiin kirjastojen nykyisyydestä ja tulevaisuudesta kolmen tulevaisuuskuvan pohjalta. 
Tulevaisuuskuvat ovat suppeampia kuin skenaariot, sillä ne eivät sisällä polkuja, jotka mahdollisiin tulevaisuuksiin johtavat. Tulevaisuuskuvat voivat koskea todennäköisiä, mahdollisia tai tavoiteltavia tulevaisuuksia. Tulevaisuuskuvia voidaan käyttää tulevaisuutta koskevien näkemysten esittämiseen tiiviissä muodossa tai keskustelun herättäjinä. Tulevaisuusjameissa niitä käytettiin nimenomaan keskustelun herättämiseen. 

Tässä blogitekstissä käsittelen kirjastolaisten keskusteluja kahdesta tulevaisuuskuvasta, joita yhdisti julkisen talouden niukkuus. Ensimmäisessä kuvassa oltiin lähes nykyisen kaltaisessa taloudellisessa tilanteessa, jossa vaaditaan sääntelyn – myös kirjastolain – purkamista ja pohditaan, olisiko riittävä kirjastopalvelu omatoimikäytöllä oleva kokoelma. Samaan teemaan liittyvä toinen tulevaisuuskuva meni hieman pidemmälle. Siinä kuntaliitoksia oli tehty runsaasti ja kirjastojen palvelupaikkoja karsittu. Kirjastolakia oli kutistettu, sekä kirjastojen henkilöstöä ja aineistomäärärahoja oli leikattu reilusti.

Miten kirjastopalvelujen laatu ja saatavuus voitaisiin turvata tässä tulevaisuuskuvassa? Miten ja kuka laadun määrittelee?

Erityisesti haluttiin pitää kiinni kokoelman hallinnasta, lasten ja nuorten palveluista, sekä lukutaitotyöstä, jota pidettiin tärkeänä kirkastaa itselle ja muille. Myös henkilökunnan ammattitaidosta, hyvinvoinnista ja toivosta koettiin tärkeäksi huolehtia, jotta jaksetaan neuvoa ja kohdata asiakkaita. Niin ikään digiopastus ja tilojen tarjoaminen koettiin tärkeiksi. Toisaalta pohdittiin, tehdäänkö päällekkäistä työtä joidenkin muiden tahojen kanssa?

Keskustelussa ei oikein osattu määritellä, miten supistaa toimintaa tai mistä voitaisiin luopua pakon edessä. Toivottiin muutosjohtamista, LEAN-ajattelua ja todettiin, että jonkun täytyy päättää, mistä luovutaan. 

Leikkauksista oli jo kokemuksia, joten mietittiin, miten pitkään venytään vai voisiko säästöjen vaikutukset näkyä myös asiakkaille. Taustalla oli ajatus, että asiakkaat alkavat vaatia parempia resursseja kirjastolle, jos kokevat heikennyksiä palveluissaan.

Millaisia kirjastotyön arjen toiminnallisia haasteita näet tässä tulevaisuuskuvassa ja miten niitä voitaisiin ratkaista? Huomioi myös teknologian rooli, esim. tekoäly ja robotiikka.

Toiminnallisia haasteita lähdettiin taklaamaan vähentämällä henkilökohtaisia ja räätälöityjä palveluja. Esimerkkinä mainittiin kotipalvelu, jota voisi kehittää vaikka genrekassien tarjontaan yksittäisten kirjavalintojen sijaan. 

Yhteistyön merkitys nousi esiin resurssina, jonka painoarvoa voisi kasvattaa. Esimerkkeinä tuli esiin mm. Celia kirjaston palvelut, joilla korvata kotipalvelu ja kansallinen e-kirjasto, jonka kehittyessä e-aineistotyö mahdollisesti vähenee.

Tekoälystä ja robotiikasta oltiin kahta mieltä: Toisaalta epäilevä ei, ja toisaalta toiveita alkoi suorastaan lentää:

• Robotit hoitamaan logistiset tehtävät, jopa osa kirjastoautojen työstä. Robotit voisivat myös etsiä väärissä paikoissa olevia aineistoja ja hakea varaukset hyllystä.
• Tekoälyä kaivattiin poistoihin ja hankintoihin avuksi, sekä esim. nostamaan esiin ajankohtaisia aineistoja. 
• Todettiin, että tältä osin aikaa, rahaa ja osaamista puuttuu.

Tekoälyideoita nousi kuitenkin niin paljon, että kannattaisi suorastaan perustaa jonkinlainen tekoälykerho!

Mitä voisimme tehdä jo nyt ei-toivottujen kehityskulkujen ehkäisemiseksi?

Ei-toivottujen kehityskulkujen pysäyttämiseen peräänkuulutettiin erityisesti viestintää. Rohkeaa viestintää ilman nöyristelyä, jopa aktiivista lobbausta. Todettiin, että kirjaston tasolla viestintään jää aivan liian vähän aikaa, joten tässä valtakunnallinen yhteistyö on todella tarpeen. Viestinnässä voisi ylpeänä hyödyntää tyytyväisiä asiakkaita ja hyviä tuloksia palvelurankingeissa. 

Toisaalta todettiin, että lisää asiakkaita tulisi saada ei-käyttäjistä. Laajempi tyytyväinen asiakaskunta olisi turvana ja viestinviejänä kirjaston tarpeellisuudesta. Pohdittiin, että asiakassuhteita tulisi vahvistaa jo nyt. Viestintä ja näkyvyys koko kansalle, vaikka mainoksina bussien kyljissä sai kannatusta.

Mitä tämän jälkeen?

Lyhyiden työryhmätöiden loppuessa kuului monesta suusta, että keskustelu on tärkeää ja sitä tulee jatkaa. Kerätessäni papereita pöydistä, löysin paperin, johon oli kirjoitettu ”Missä tätä keskustelua pitäisi jatkaa? Kenen? Miten?” Tähän toivon kirjastolaisilta vastauksia, ideoita, pohdintaa: Missä ja miten käymme keskustelua kirjastojen tulevaisuudesta? Miten muovaamme tulevaisuutta toivomaamme suuntaan?

Kiitos järjestäjille! Olitte koonneet ison valikoiman tulevaisuustyökaluja kirjastojen käyttöön!

Satu Ihanamäki, kirjastotoimen ylitarkastaja, Lapin aluehallintovirasto