”Romanikahvila toiminta on toimintaa, joka vahvistaa hyviä väestösuhteita. Kahvila on matalan kynnyksen paikka, missä kuulee romanikulttuurista sekä saa mahdollisuuden tutustua Oulun alueen romanikahvilan pitäjiin. Toiminta on tarkoitettu kaikille vauvasta vaariin”, kertoo suunnittelija Henry Lindgren Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta.
Romanikahvila (Torikatu 10) toteutetaan romaniväestön, aluehallintoviraston, Yhdenvertainen Oulu2026 -hankkeen sekä Monikulttuurikeskus Villa Victorin yhteistyönä.
Ensimmäinen kahvila oli 3. maaliskuuta ja sen teemana oli romanikieli.
Seuraavat kevätkaudella pidettävät romanikahvilat
- 31.3. Käsitytöt
- 14.4. Romanit ja uskonto
- 28.4. Musiikki
- 12.5. Askartelua lapsille ja aikuisille
- 26.5. Koulutuksen kautta työelämään ja yhteiskuntaan
Aluehallintovirastojen työ romaniasioissa painottuu sidosryhmätyöskentelyyn ja verkostoitumiseen eri viranomaisten ja romanitoimijoiden kanssa. Yhteistyötoimijoita ovat muun muassa sosiaali- ja terveysministeriö, opetushallituksen romaniväestön koulutusryhmä, kunnat, romanityöryhmät ja romanijärjestöt sekä seurakunnat. Lisäksi aluehallintovirasto tekee tiivistä yhteistyötä sekä valtakunnallisen että alueellisten romaniasiain neuvottelukuntien kanssa.
Lisätietoja:
Suunnittelija Henry Lindgren, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, 050 456 0170, [email protected]