Aluehallintovirastoihin tehtiin yli 4400 sote-kantelua viime vuonna
Aluehallintovirastoihin tehdyt sosiaali- ja terveydenhuollon kantelut ovat lisääntyneet 2020-luvulla. Aluehallintovirastot ratkaisivat viime vuonna yli 5300 sote-kantelua.
Vuonna 2024 aluehallintovirastoihin tehtiin 4406 sosiaali- ja terveydenhuollon kantelua. Kanteluista 1650 koski sosiaalihuoltoa ja 2756 terveydenhuoltoa. Kanteluiden määrä on noussut viime vuosina. Vuoden 2020 sote-kanteluiden määrä oli 3165.
Terveydenhuollon kanteluiden yleisin aihe, liki 23 %, oli hoidon/palvelun laatu. Muita yleisempiä syitä olivat palvelun saatavuus, hoitoon pääsy, lääkehoito tai muu hoito- tai menettelytapavirhe. Sosiaalihuollon osalta yleisimmät kantelun aiheet olivat hoidon tai palvelun laatu, epäasiallinen kohtelu ja päätöksenteko.
Aluehallintovirastot ratkaisivat viime vuonna 5347 kantelua, mikä on 1230 kantelua enemmän kuin v. 2023.
Muistutusmenettely nopeuttaa esimerkiksi kohteluun liittyvien asioiden käsittelyä
Sote-kanteluista lähes puolet siirrettiin hyvinvointialueille tai yksityisille palveluntuottajille muistutusmenettelyyn. Muistutusmenettelyyn siirretään tapauskohtaisen harkinnan perusteella esimerkiksi kohteluun ja käytökseen liittyviä kanteluita. Kantelun käsittely perustuu asiakirjaselvityksiin, eikä aluehallintoviraston käytettävissä olevin keinoin voida jälkikäteen selvittää, mitä keskustelu- ja vuorovaikutustilanteissa on tosiasiallisesti tapahtunut, eikä käytyjen keskustelujen sisältöä ja sävyä. Tästä syystä näiden kanteluiden osalta muistutusmenettely on nopein ja tehokkain tapa käsitellä asia.
Viranomaisvalvonnassa keskitytään kanteluiden osalta merkittävimpiin epäkohtiin ja ongelmiin, joissa asiakas- tai potilasturvallisuus on vakavasti vaarantunut. Esimerkiksi lainvastaiset rajoitustoimenpiteet tai tilanteet, joissa oikeusturvan katsotaan olennaisesti vaarantuneen, käsitellään aluehallintoviraston hallintokanteluprosessissa.
Lisätietoja:
- Etelä-Suomen aluehallintovirasto, ylitarkastaja Meiju Heikkinen, 0295 016 382, [email protected]
- Itä-Suomen aluehallintovirasto, ylitarkastaja Sari Vainikainen, 0295 016 834, [email protected]
- Lapin aluehallintovirasto, juristi Mariana Lantto, 0295 017 373, [email protected]
- Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, sosiaalihuollon ylitarkastaja Mirka Mäkipää, 0295 017 021, [email protected]
- Lounais-Suomen aluehallintovirasto, johtava juristi Pia Leikasto, 0295 018 033, [email protected]
- Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, juristi Kristian Dahl, 0295 018 528, [email protected]
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.