Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta kriittisiä raaka-aineita koskevien hankkeiden yhteyspisteviranomainen
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto toimii kansallisena kriittisten raaka-aineiden hankkeiden yhteyspisteviranomaisena 24.2.2025 lähtien. EU:n komission hyväksymät strategisten raaka-aineiden hankkeet saavat aluehallintovirastojen ympäristö- ja vesitalouslupakäsittelyssä etusijan. Ensimmäisiä strategisen hankkeen asemasta saatavia päätöksiä odotellaan Euroopan komissiolta maaliskuussa.
Kriittiset raaka-aineet ovat EU:lle taloudellisesti erittäin tärkeitä raaka-aineita, joihin liittyy suuri toimitushäiriöiden riski. Syynä on usein se, että raaka-aineiden tarjonta on keskittynyt pieneen määrään kolmansia maita. Tällaisia raaka-aineita ovat esimerkiksi kupari, nikkeli ja koboltti, jotka katsotaan myös strategisiksi raaka-aineiksi. Strategisia raaka-aineita käytetään erityisesti vihreää ja digitaalista siirtymää tukevissa strategisissa teknologioissa sekä puolustus-, ilmailu- ja avaruusalan sovelluksissa.
”Hankkeesta vastaavan pitää ensin hakea Euroopan komissiolta sen tunnustamista strategiseksi. Odotamme EU:n komissiolta ensimmäisiä päätöksiä maaliskuussa. Sen jälkeen voi meille yhteyspisteviranomaiselle tulla tietoja ensimmäisistä vireille tulleista lupa-asioista”, kertoo ympäristöylitarkastaja Juho-Pekka Honkanen Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta.
Kriittinen tai strateginen hanke voi liittyä esimerkiksi louhintaan, jalostukseen, kierrätykseen tai strategisia raaka-aineita korvaavien materiaalien tuotantoon. Strategista hanketta koskevat lupahakemukset saavat etusijan aluehallintovirastoissa suhteessa muihin ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisiin lupahakemuksiin. Hanke voidaan katsoa lupaharkinnassa erittäin tärkeän yleisen edun mukaiseksi, joka voi mahdollistaa poikkeamisen vesienhoidon ympäristötavoitteista tai Natura 2000 -verkostoon kuuluvan alueen suojelusta.
Strategisen hankkeen asema ei kuitenkaan vaikuta luvan myöntämisen edellytyksiin tai pilaantumisen rajoittamiseksi annettaviin määräyksiin. Myönnetty etusija ei myöskään heikennä ympäristönsuojelun tasoa tai edellytettävien ympäristöarviointien laatua.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto toimii kriittisten raaka-aineiden yhteyspisteviranomaisena. ”Yhteyspisteviranomainen koordinoi kriittisten raaka-aineiden hankkeiden lupamenettelyjä ja auttaa hankkeesta vastaavaa ymmärtämään lupamenettelyn kannalta merkityksellisiä hallinnollisia seikkoja”, kertoo Honkanen.
Strategisten hankkeiden osalta Pohjois-Suomen aluehallintovirasto vastaa myös hankkeen kokonaislupamenettelyn määräaikalaskennasta ja määräaikojen mahdollisesta pidentämisestä. Lisäksi yhteyspisteviranomainen laatii yhteistyössä hankkeesta vastaavan ja muiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa hankkeen kokonaislupamenettelyä koskevan yksityiskohtaisen aikataulun ja päivittää sitä tarvittaessa.
Strategisten hankkeiden kokonaislupamenettely kattaa kaikki hankkeen toteuttamista koskevat luvat ja menettelyt, kuten rakentamis-, kemikaali- ja verkkoliitäntäluvat sekä kaivos- ja ympäristöluvat. Louhintaa koskevien strategisten hankkeiden kokonaislupamenettely saa kestää kokonaisuudessaan enintään 27 kuukautta. Jalostus- ja kierrätyshankkeissa kokonaislupamenettely saa kestää enintään 15 kuukautta.
Lisätietoja:
Ympäristöylitarkastaja Juho-Pekka Honkanen, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, 0295 017 669, [email protected]
Ympäristöneuvos, luonnonvarat- ja liikenne -yksikön päällikkö Laura Lindström, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, 0295 017 672, [email protected]
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.