Katolla työskennellyt työntekijä putosi – sakkoja toimitusjohtajalle ja asennuspäällikölle
Satakunnan käräjäoikeus on 20.12.2024 tuominnut kattoremontteja tekevän yrityksen toimitusjohtajan ja asennuspäällikön molemmat 30 päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Kyse oli huhtikuussa 2023 Raumalla tapahtuneesta työtapaturmasta, jossa omakotitalon kattoasennuksen viimeistelyä tehnyt työntekijä putosi katolta. Työtapaturman syitä selvitettiin työsuojelutarkastuksella, jolla havaittiin puutteita muun muassa työtelineissä, putoamissuojauksessa sekä putoamissuojauksen suunnittelussa.
Oikeudenkäynnin aluksi todettiin riidattomaksi muun muassa se, ettei kohteeseen ollut tehty putoamissuojaussuunnitelmaa, ettei putoamissuojausta ollut kaikilta osin toteutettu rakenteellisella putoamissuojauksella, ja ettei työntekijällä ollut päällään henkilökohtaista putoamissuojausta.
Vastaajien mukaan työntekijän olisi ollut mahdollista käyttää henkilökohtaista putoamissuojausta, eli kypärää ja valjaita, mutta tämä ei ollut niitä käyttänyt. Käräjäoikeus päätyi kuitenkin asianomistajan kertoman ja työsuojelutarkastuksen havaintojen perusteella katsomaan, ettei asianomistajan käytössä ollut henkilökohtaista putoamissuojausta. Tätä todistelua tuki myös se, että työnantajan muilla työmailla oli aikaisemmilla työsuojelutarkastuksilla havaittu puutteita kypärän käyttämisessä.
Työntekijän virheellinen menettely ei poista työnantajan työturvallisuusvelvollisuuksia
Työtelineiden ja rakenteellisen putoamissuojauksen osalta vastaajat katsoivat, että vastuu telineiden kasaamisesta sekä putoamissuojauksesta oli työmaan työntekijöillä. Putoamissuojaus oli vastaajien mukaan ohjeistettu työntekijöille suullisesti, koska heidän mukaansa näin pystyttiin parhaiten varmistumaan siitä, että työntekijät ymmärsivät ohjeet. Työntekijät eivät myöskään olleet ilmoittaneet puutteista telineissä.
Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että peruslähtökohtana on, että työntekijän tai muun henkilön virheellinen menettely ei poista työnantajan ja tämän edustajan työturvallisuutta koskevia velvollisuuksia. Työnantajalla on vastuu huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä ja työolojen määräystenmukaisuudesta. Tämä tarkoitti, että työnantajan olisi tullut myös varmistua siitä, että putoamissuojaus on ollut kaikilta osin kunnossa ennen työskentelyn aloitusta. Samoin työnantajan olisi tullut varmistaa, että työntekijällä on riittävät ohjeet turvalliseen työskentelyyn sekä tarvittavat suojavarusteet käytössään.
Työnantajan valvontavastuun osalta käräjäoikeus katsoi, että laki ei edellytä työnantajaa olemaan jatkuvasti paikalla työmaalla, vaan valvontavelvollisuuden sisältö riippuu työmaan olosuhteista. Tämä velvollisuus koskee myös lyhytaikaisia työmaita, jollaisesta tässäkin tilanteessa oli kyse. Vähintään on tarkastettava työmaan turvallisuus ennen töiden aloitusta sekä kierrettävä työmaalla. Tässä tilanteessa vastaajat kertoivat, että he eivät olleet käyneet työmaalla kertaakaan. Käräjäoikeus katsoi siis vastaajien syyllistyneen työturvallisuusrikokseen.
Yhteisösakkoa ei tuomittu, koska se olisi kohdistunut jo sakkoja saaneisiin vastaajiin
Yhtiölle vaadittiin samassa oikeudenkäynnissä yhteisösakkoa. Käräjäoikeuden mukaan rikoksen vaarallisuus ja yhtiön johdon osallisuus rikoksen tekemiseen puolsivat yhteisösakon tuomitsemista. Vastaajat kuitenkin omistivat yhtiön koko osakekannan, jolloin yhteisösakko olisi kohdistunut heihin sen lisäksi, että heille tuomittiin henkilökohtaiset sakkorangaistukset. Käräjäoikeus katsoi tämän olevan yhteisösakon päätarkoituksen vastaista ja päätyi jättämään yhteisösakon tuomitsematta.
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen juristi Matti Suontausta muistuttaa, että myös lyhytaikaisilla rakennustyömailla on huolehdittava työntekijöiden työturvallisuudesta. Vaikka tällaisten kohteiden valvonta voi olla haastavaa, ei työnantaja voi jättää työturvallisuuden valvontaa vain työntekijöiden vastuulle.
Satakunnan käräjäoikeuden tuomio 20.12.2024, asiassa R 24/759. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Yhteyshenkilöt
Tietoja julkaisijasta
Työsuojeluhallinto
Työsuojelu - tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi.