Työtapaturma navettatyömaalla voi tulla maatalousyrittäjälle kalliiksi
Ympäri Suomen maatiloilla rakennetaan ja remontoidaan jatkuvalla syötöllä kiinteistöjä. ”Monella maatalousyrittäjälle oman kiinteistötyömaan työturvallisuusvastuut ovat hakusessa. Maatilan työtapaturman aiheuttamat inhimilliset ja taloudelliset kustannukset voivat olla huomattavia”, muistuttaa ylitarkastaja Mikko Koivisto aluehallintovirastosta.
Suuremmissa remonteissa, kuten esimerkiksi navetan kattoremonteissa, maatilayrittäjän rakennuttajan on syytä nimetä työtä toteuttava rakennusyritys työmaan päätoteuttajaksi. ”Päätoteuttaja vastaa työmaan työturvallisuudesta. Jos rakennustyömaalle ei ole nimetty päätoteuttajaa, vastaa rakennuttaja itse myös päätoteuttajalle kuuluvista työturvallisuusvelvoitteista. Jos tällöin sattuu onnettomuus, yrittäjä saattaa joutua korvaamaan kulut omasta pussistaan”, tarkentaa ylitarkastaja Mikko Koivisto.
Milloin yrittäjästä tulee työnantaja?
Ylitarkastaja Mikko Koivisto muistuttaa, että kun maatilayrittäjä ottaa rakennustyömaalleen yhdenkin työntekijän, maatalousyrittäjästä tulee työnantaja ja hänelle tulevat työnantajan vastuut. Työnantaja vastaa lain mukaan työntekijän terveydestä ja turvallisuudesta. Hänen tulee noudattaa mm. työturvallisuuslakia ja valtioneuvoston asetusta rakennustyön turvallisuudesta (205/2009).
”Lain mukaan työnantajan pitää tunnistaa vaarat ja arvioida riskit. Maatalousyrittäjä tunnistaa itse pienellä vaivannäöllä mitä vaaroja rakennustyömaalla on. Jos vaaroja ei voi poistaa, pitää miettiä, miten vaaroista tehdään vähemmän vaarallisia tai millä hallitaan jäljelle jäävät riskit”, ylitarkastaja Koivisto kertoo.
Työsuojeluviranomaisen havaintojen mukaan maatilojen rakennustyömailla otettaisiin iso loikka turvallisempaan suuntaan, mikäli työmaalla huolehdittaisi ihan perusasioista. ”Esimerkiksi rakennustyömaalla tulee käyttää asianmukaista suojakypärää ja yli kahden metrin korkeudella työskenneltäessä putoamissuojaus pitää olla kunnossa”, ylitarkastaja Mikko Koivisto painottaa.
Yhteyshenkilöt
Työsuojelun vastuualue, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Tietoja julkaisijasta

Työsuojeluhallinto
Työsuojelu - tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi
