Aluehallintovirasto arvioi, että aikuispsykiatrian erikoissairaanhoidon avohoidon palvelut eivät ole täysin toteutuneet hyvinvointialueella potilaiden tarpeiden mukaisesti. Varsinkin neuropsykiatristen tutkimusten kysyntä on kasvanut viime vuosina paljon, ja niihin pääsemisessä on esiintynyt hyvinvointialueella merkittäviä viiveitä. Potilaat ovat voineet joutua odottamaan aikaa tutkimuksiin sisältyville vastaanottokäynneille jopa vuosia sen jälkeen, kun neuropsykiatristen tutkimusten tarve on todettu. Osaltaan tämä on johtunut siitä, että tutkimuksia ja hoidon seurantaa tekeviä lääkäreitä, psykologeja ja sairaanhoitajia on ollut käytössä liian vähän palveluiden kysyntään nähden.
Psykiatrian palveluissa on tavanomaista, että potilaan taudinmääritys ja hoidon suunnittelu edellyttävät usean eri ammattihenkilön osallistumista arviointiin. Jos arviointikäyntejä ei ole saatavilla potilaiden tarpeita vastaavasti, voi se pitkittää tutkimuksiin käytettävää kokonaisaikaa ja joissakin tilanteissa viivästyttää myös tutkimusten perusteella tarpeelliseksi todetun hoidon aloittamista, aluehallintoylilääkäri Miia Kaartinen toteaa.
Hyvinvointialue on tunnistanut neuropsykiatrisiin tutkimuksiin pääsyn ongelmat ja ryhtynyt toimenpiteisiin palveluiden saatavuuden varmistamiseksi. Tavoitteena on muun muassa siirtää aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön (ADHD) tutkimusta ja -ohjausta perustasolle erikoisairaanhoidon jonojen lyhentämiseksi.
Hyvinvointialueella on pyritty varmistamaan kielellisten oikeuksien toteutuminen palveluissa. Valvonta-asiassa tuli kuitenkin esiin, että aikuispsykiatrian palveluita saavat potilaat eivät ole aina voineet asioida lääkärin kanssa äidinkielellään, suomeksi tai ruotsiksi. Tilanne on ollut kuitenkin kehittymässä myönteiseen suuntaan kielellisten oikeuksien toteutumisen osalta, kun kielitaitoisten lääkäreiden rekrytoinnissa on onnistuttu.
Aluehallintovirasto päättää valvonta-asian käsittelyn, mutta pyytää hyvinvointialueelta tietoja 3.2.2025 mennessä omavalvonnallisten toimenpiteiden vaikutuksesta. Lisäksi aluehallintovirasto seuraa käynnissä olevien toimenpiteiden vaikutusta havaittujen epäkohtien korjaantumiseen.
(Huom! Tiedotteessa korjattu tietojenpyyntöpäivämäärä!)