Puutteita rakennustyön valvonnassa – sakkoja työturvallisuusrikoksesta
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi rakennusalalla toimineen yhtiön työnjohtajan 15 päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Käsiteltävänä oli syyskuussa 2021 Helsingin Kumpulassa yhteisellä rakennustyömaalla tapahtunut työtapaturma ja sen tutkinnassa havaitut puutteet työssä käytetyissä telineissä ja työn valvonnassa. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 17.6.2024.
Kyseisellä työmaalla tehtiin rakennuksen huoltomaalaustyötä. Maalaustyö oli tarkoitus suorittaa ns. nivelpuominostimella/kuukulkijalla. Tapaturman sattuessa työkohteena oli kadunpuolella oleva varastorakennus, jota ei pystytty maalaamaan kuukulkijan avulla kapean jalkakäytävän ja pysäköityjen autojen takia. Maalari käytti tämän vuoksi työssä toista työnantajan työtelinettä. Telineeltä poistuessaan maalari putosi alas maahan noin 1,2–1,5 metrin korkeudelta ja loukkaantui.
Työmaan työnjohtaja ei ollut käynyt työmaalla kyseisenä työpäivänä ennen maalaustyön alkamista. Telineessä ei ollut askelmallista kulkutietä eli turvallista nousureittiä telineelle.
Työnantajan tulee varmistaa, että työ voidaan tehdä suunnitellulla tavalla
Käräjäoikeus katsoi, että työnjohtajan olisi tullut valvoa työmaalla työntekoa ja mahdollistaa suunniteltu kuukulkijan käyttö työmaalla tai valita työntekijän käyttöön kyseiseen työhön ja työolosuhteisiin sopiva ja turvallinen työväline. Nyt työntekijä oli pysäköityjen autojen vuoksi joutunut itse tekemään ratkaisun työnteon jatkamisesta telineellä, jonka käyttö ei ole ollut turvallista. Työnjohtaja oli siten laiminlyönyt velvollisuuden huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä.
”Työnantajan tulee tarkkailla työturvallisuuden tilaa ja työtapojen turvallisuutta. Tarkkailuvelvoite edellyttää, että ennen työvaiheen aloittamista varmistetaan, että työ voidaan myös tosiasiassa toteuttaa suunnitellulla tavalla”, kertoo juristi Petra Leinonen Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta.
Helsingin käräjäoikeuden tuomio, asianumero R 23/4735. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Yhteyshenkilöt
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Tietoja julkaisijasta
Työsuojeluhallinto
Työsuojelu - tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi.