Aluehallintovirastot myönsivät tänä keväänä 14 miljoonaa euroa valtionavustusta nuorten työpajatoimintaan. Avustuksen saamisen edellytyksenä oli opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä valtionapukelpoisuus. Toimijoilta edellytettiin myös laadukkaan, vaikuttavan nuorten työpajatoiminnan järjestämistä. Nuorten työpajatoiminta on nuorisotyötä, joka toteuttaa nuorisolain tavoitteita ja lähtökohtia.
Työpajoista luottoa omiin kykyihin
Nuorten työpajatoiminnan tehtävänä on valmennuksen avulla parantaa nuoren valmiuksia päästä koulutukseen, suorittaa koulutus loppuun ja päästä avoimille työmarkkinoille tai muuhun tarvitsemaansa palveluun. Työpajatoiminnan tarkoituksena on parantaa nuoren elämänhallintataitoja sekä edistää hänen kasvuaan, itsenäistymistään ja osallisuutta yhteiskuntaan. Nuori valmentautuu tekemällä työtä tai työtoimintaa omien edellytystensä mukaan. Työpajojen osallistujat edustavat eri koulutustaustoja. Suurin osa heistä on suorittanut vain peruskoulun, osa myös toisen asteen ammatillisen tutkinnon. Lisäksi mukana on lukion, korkeakoulun tai muun koulutuksen käyneitä nuoria.
”Näemme tärkeänä, että nuorten työpajatoiminnan laadusta ja vaikuttavuudesta huolehditaan yhdessä niin viranomaisten kuin paikallisten toimijoiden voimin”, painottaa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston nuorisotoimen ylitarkastaja Annika Palola.
Maakunnissa toimii lisäksi nuorten työpajatoiminnan alueellisia verkostoja, ja niiden rinnalla ruotsinkielinen valtakunnallinen verkosto, joita ylläpitävät työpajatoiminnan koordinaattorit. Verkostoissa vahvistetaan valmentajien osaamista, alueellista yhteistyötä ja vertaiskehittämistä. Valtionavustusta myönnettiin kuluvana keväänä myös 13 nuorten työpajatoiminnan koordinaattorille.
Muutoksia nuorten työpajatoiminnan rahoitukseen
Sote-uudistuksen myötä 1.1.2023 alkaen nuorten työpajatoiminnan valtionavustuksella ei ole voitu rahoittaa hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle kuuluvaa toimintaa, kuten kuntouttavaa työtoimintaa ja sosiaalista kuntoutusta.
Nuorisolain mukainen nuorten työpajatoiminta tulee ajankohtaisen lainsäädännön mukaan pitää erillään avustuksen saajan muusta työpaja- ja palvelutoiminnasta, kuten hyvinvointialueiden järjestämisvastuulla olevasta kuntouttavasta työtoiminnasta ja sosiaalisesta kuntoutuksesta. Eri palveluja voi järjestää edelleen esim. samoissa tiloissa, mutta kulut ja tuotot tulee jakaa perustellusti oikeaan palveluun niin toiminnan kuin talouden osalta.
Kuntouttavasta työtoiminnasta annetussa laissa (189/2001) säädetään, että kuntouttavan työtoiminnan järjestää hyvinvointialue. Hyvinvointialue vastaa kuntouttavan työtoiminnan, kuten muidenkin vastuullaan olevien sosiaalipalveluiden, rahoituksesta.
Myönnetyt avustukset alueittain:
Lue lisää:
Lisätiedot
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Anu Mäkinen, p. 0295 016 316
Kati Myyryläinen p. 0295 016 446
Kaija Blom p. 0295 016 265
Itä-Suomen aluehallintovirasto
Laura Oksanen, p. 0295 016 150
Lapin aluehallintovirasto
Susanna Lammassaari, p. 0295 017 383
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Niclas Risku, p. 0295 018 051
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Annika Palola, p. 0295 018 817 (myös ruotsinkieliset yhteydenotot)
Päivi Pienmäki-Jylhä, p. 0295 018 819
Jukka Moilanen, p. 0295 018 127
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Kirsi-Marja Stewart, p. 0295 017 652
sähköpostiosoitteet: [email protected]