Tulivahti putosi palosuojapeitteellä peitettyyn tyhjään fenolikaivoon – sakot seisokkipäällikölle ja yhtiölle
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi muoviaineita valmistavan yrityksen seisokkipäällikön 20 päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi yhtiön maksamaan 20 000 euron yhteisösakon. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 14.2.2024.
Tuomio liittyi Porvoossa 12.5.2021 sattuneeseen työtapaturmaan, jossa tulityönvartija oli pudonnut palosuojapeitteellä peitettyyn kolme metriä syvään kaivoon. Tulitöitä suoritettiin laitoksen välisäiliöalueella, jossa huoltoa varten oli poistettu kaivopumppu. Pumpun kohdalle oli jäänyt aukko, joka oli peitetty palosuojakankaalla, jotta kaivoon ei päätyisi kipinöitä. Syntyneeseen aukkokohtaan oli alun perin asetettu punavalkoista nauhaa, joka oli kuitenkin lähtenyt pois paikoiltaan ennen tapaturmaa.
Käräjäoikeus totesi, että huomioon ottaen yhtiön toiminnassa noudatettu tapa rajata vaara-alue punavalkoisella nauhalla ja toisaalta se, että pumppu oli myös aiemmin ainakin kertaalleen poistettu, kysymys ei voinut olla seisokkipäällikön kertomasta ennalta arvaamattomasta seikasta, josta työmaan päätoteuttaja ja seisokkipäällikkö eli vastaava työnjohtaja eivät vastaisi. Asiassa oli riidatonta, että punavalkonauhoituksen asettaminen ei ollut riittävä laissa tarkoitettu varotoimi putoamisen estämiseksi.
Käräjäoikeus katsoi, että työn turvallisuussuunnittelu, samoin kuin sen toteutus oli jäänyt seisokkityömaalla puutteelliseksi. Lisäksi se totesi tuomiossaan, että päätoteuttaja ei voi tehokkaasti siirtää aliurakoitsijan vastuulle sille itselleen kuuluvaa putoamisturvallisuuden valvontaa. Näiden tietojen perusteella aukon suojaus olisi käräjäoikeuden arvion mukaan tullut tarkistaa ja huolehtia aukon asianmukaisesta putoamissuojauksesta.
Käräjäoikeus arvioi seisokkipäällikön rikkoneen olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan. Asianmukainen putoamissuojaus olisi estänyt tapaturman syntymisen. Näin ollen asianomistajan ei voitu katsoa itse menettelyllään myötävaikuttaneen tapaturmaan.
Päätoteuttajalla on oma itsenäinen valvontavastuunsa
Työsuojelun lakimies Jasmine Peltorinne muistuttaa, että päätoteuttajan vastuulla on jatkuvasti tarkkailla työpaikalla toimivien työnantajien ja itsenäisten työnsuorittajien toimintoja, työturvallisuuden tilaa ja työtapojen turvallisuutta. ”Päätoteuttajalla oma itsenäinen valvontavastuunsa työmaan työturvallisuudesta”, Jasmine Peltorinne toteaa.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio 14.2.2024, R 23/1513.
Lisätiedot:
Lakimies Jasmine Peltorinne, puh. 02950 16674, [email protected]
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Tietoja julkaisijasta
Työsuojeluhallinto
Työsuojelu - tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi.