Miljoonaluokan avustus päiväkotipihojen liikuntaedellytysten parantamiseen ja luonnonmukaistamiseen
Aluehallintovirastot ovat myöntäneet tuoreeltaan lähes miljoona euroa päiväkotipihojen liikuntaedellytysten parantamiseen ja luonnonmukaistamiseen. Avustuksella innostetaan liikunnallisen elämäntavan omaksumiseen jo varhaisella iällä.
Päiväkotipihojen liikuntaedellytysten parantamiseen ja luonnonmukaistamiseen tarkoitettujen hankkeiden valtionavustusta myönnettiin valtakunnallisesti yhteensä noin 991 000 euroa. Avustusta sai 43 hanketta. Hankkeiden avulla kunnat voivat parantaa olemassa olevia päiväkotipihoja perusparantamisen ja täydennysrakentamisen keinoin. Avustus on kertaluontoinen.
Viime aikoina on keskusteltu enenevässä määrin luonnonmukaisen ympäristön myönteisistä terveysvaikutuksista. Luonnonmukainen päiväkotipiha edistää lasten fyysistä aktiivisuutta, immuunitasapainoa ja luovaa leikkiä. Monimuotoisen luonnon tuominen päiväkotipihalle tukee niin aikuisten kuin lasten viihtymistä, jaksamista sekä mielialaa.
Voit tutustua avustusta saaneisiin hankkeisiin aluehallintovirastojen avustusvisualisoinnin avulla.
Myönnetyt avustukset alueittain:
- Etelä-Suomen aluehallintovirasto, 305 000 euroa 13 hakijalle
- Itä-Suomen aluehallintovirasto, 70 000 euroa 3 hakijalle
- Lapin aluehallintovirasto, 70 380 euroa 4 hakijalle
- Lounais-Suomen aluehallintovirasto, 128 728 euroa seitsemälle hakijalle
- Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, 257 450 euroa 11 hakijalle
- Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, 133 000 euroa 5 hakijalle.
Aluehallintovirastoista tukea myös liikuntaan ja hyvinvointiin
Aluehallintovirastot myöntävät vuosittain valtionavustuksia lasten ja nuorten toimintaan, kirjastoille sekä liikuntaan. Liikuntaan kohdennetuilla avustuksilla edistetään laajasti suomalaisten liikkumista ja hyvinvointia. Niillä tuetaan eri kohderyhmien liikuntaa ja parannetaan liikuntapalvelujen saatavuutta kaikkialla Suomessa.
Liikuntapaikkarakentamisen avustuksilla edistetään erityisesti laajojen käyttäjäryhmille soveltuvien liikuntapaikkojen rakentamista ja korjaamista. Aluehallintovirasto myöntää avustuksia liikuntapaikkahankkeille, joiden kustannusarvio on enintään 1 200 000 euroa (alv 0 %).
Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustusta tulee hakea aluehallintovirastolta rakentamisen aloitusvuotta edeltävän vuoden loppuun mennessä. Avustukset ovat haettavissa aluehallinnon sähköisessä asiointipalvelussa.
Lisätietoja:
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
ylitarkastaja Sixten Wackström, p. 0295 016 565
Itä-Suomen aluehallintovirasto
liikuntatoimen ylitarkastaja Tapio Niskanen, p. 0295 016 336
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
liikuntatoimen ylitarkastaja Marie Rautio-Sipilä, p. 0295 018 069
ylitarkastaja Marko Mäkinen, p. 0295 018 092
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
ylitarkastaja Jarkko Rantamäki, p. 0295 018 832
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen, p. 0295 017 663
Lapin aluehallintovirasto
liikuntatoimen ylitarkastaja Kai-Matti Joona, p. 0295 017 396
tarkastaja Tanja Lauri-Oja, p. 0295 017 054
sähköpostiosoitteet: [email protected]
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.