Pohjois-Suomen aluehallintovirasto edisti alueellisilla tilaisuuksilla lasten ja nuorten mielenterveystyön yhteistyötä eri toimijoiden välillä
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto järjesti alueellisen yhteistyötilaisuuden Kunnat ja hyvinvointialue lasten ja nuorten mielenterveyden tukena.
Tilaisuudet järjestettiin erikseen Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueiden alueilla. Niihin kutsuttiin lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja mielenterveyden tukemisesta vastaavat johtavat viranhaltijat hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollosta sekä kunnista. Heillä on paras mahdollisuus vaikuttaa yhteistyön kehittämiseen.
Tilaisuuksien tarkoituksena oli parantaa eri toimijoiden välistä yhteistyötä, käydä monialaista vuoropuhelua, sekä selkeyttää palvelujärjestelmää uudessa tilanteessa. Tavoitteena oli tukea toimijoita suunnittelemaan ja toteuttamaan lasten ja nuorten perustason mielenterveyden hoito siten, että se muodostaa toimivan kokonaisuuden.
Tilaisuudessa kuultiin orientaatiopuheenvuoroina THL:n ylilääkäri Terhi Aalto-Setälältä uusimpia tutkimustietoja ja toimenpide-ehdotuksia mielenterveyspalvelujen vaikuttavuuden lisäämiseksi. Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin ohjaava opettaja Maria Laiho kertoi Vaativan monialaisen tuen kehittämisverkoston (VIP) tavoitteesta yhdistää monialaisen tuen tarpeessa olevien lasten ja nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset oikea-aikaisen tuen saamiseksi. Oulun kaupungin kehittäjäkoordinaattori Eija Viitala valaisi osallistujia Yhteisövaikuttavuuteen perustuvasta monialaisesta hallintorajat ylittävästä verkostotyön toimintamallista.
Hyvinvointialueen ja sivistystoimen edustajat pitivät puheenvuoroja lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen yhteistyön nykyisestä tilanteesta ja nostivat esille kehittämistarpeita. Päivän lopuksi aluehallintovirasto haastoi toimijat ryhmätyökeskusteluihin, joissa etsittiin konkreettisia käytännön ratkaisuja lasten ja nuorten mielenterveyden ja hyvinvoinnin palvelujen toimijoiden yhteistyön kehittämiseksi.
Ryhmäkeskustelujen tuloksena keskeisiksi tavoitteiksi nähtiin laadukkaan tilannearvion tekeminen, jossa kootaan yhteen lapsen/nuoren ja hänen perheensä kanssa työskentelevät keskeiset tahot ja työntekijät. Tärkeänä pidettiin asiakkaan näkemyksen ja osallisuuden ottamista työskentelyn keskiöön. Keskeisenä pidettiin myös yhteisen moniammatillisen näkemyksen ja tavoitteen muodostamista asiakkaan hoidosta. Todettiin yhteisesti, että työskentely tulisi tehdä verkostomaisella työotteella, jossa on selkeä työnjako ja hoitoketju sekä asiakkaalle on nimetty hänen asioistaan vastaava vastuutyöntekijä. Sovittiin, että vuoden päästä pidettävässä yhteistyökokouksessa arvioidaan tavoitteiden saavuttamista.
Tilaisuudet perustuvat sosiaalihuoltolain 25 §:n 5 momenttiin ja terveydenhuoltolain 27 §:n 4 momenttiin, joiden mukaan aluehallintoviraston tulee järjestää vuosittain yhteistyökokous lasten ja nuorten mielenterveyden hoidon ja sosiaalihuollon mielenterveystyön työnjaon kehittämiseksi.
Lisätietoja:
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Sosiaalihuollon ylitarkastaja Saku Vaskivuo p. 0295017587, [email protected]
Aluehallintoylilääkäri Kati Ojala [email protected]
Opetustoimen ylitarkastaja Piia Kilpeläinen-Tuoma [email protected]
sosiali- ja terveyspalvelut
Tapahtumat ja tilaisuudet
Yhteyshenkilöt
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.