Ylä-Pieksän säätöpato korvataan pohjapadolla Nilsiässä
Kuopion kaupunki luopuu Pieksänjoessa olevan vanhan myllypadon ylläpidosta ja rakentaa sen tilalle pohjapadon.
Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt vesitalousluvan Ylä-Pieksän säätöpadon korvaamiseen pohjapadolla. Kuopion läänin kuvernöörin päätös Ylä-Pieksän tullimyllyn rakentamisesta on samalla rauetettu.
Ylä-Pieksän vedenkorkeuksia säännöstellään Pieksänjoessa olevalla säätöpadolla. Paikalla aiemmin sijainneen myllyn toiminta on päättynyt jo kauan sitten. Tarve vedenkorkeuksien säännöstelemiseen on päättynyt ja nyt Kuopion kaupunki haluaa luopua työläästä padon ylläpidosta.
Muistona myllytoiminnasta padossa on säilynyt muinaismuistoiksi luokiteltuja rakenteita. Tämä on otettu huomioon pohjapadon suunnittelussa ja osa suojelluista rakenteista säilytetään.
Ylä-Pieksän keskivedenkorkeus ei muutu. Pohjapadon rakentamisella lasketaan tulvavedenkorkeuksia noin viisi senttimetriä. Kuivimpien aikojen alhaisia vedenkorkeuksia nostetaan enintään noin 30 senttimetrillä. Tällä tavalla kyetään samanaikaisesti vähentämään kevään tulvia ja parantamaan kesäaikana järven tilaa.
Vanha myllypato on muodostanut täydellisen nousuesteen kaloille. Nyt rakennettavan pohjapadon alapuolisesta luiskasta tehdään loivapiirteinen, mikä mahdollistaa kalojen ja muiden vesieliöiden kulkemisen vesistössä. Nousuesteiden poistaminen on yksi kansallisen kalatiestrategian tavoitteista ja liittyy uhanalaisten virtakutuisten lohikalojen lisääntymisalueiden palauttamiseen.
Aluehallintoviraston päätös 16.11.2023 nro 91/2023 on nähtävillä Vesi- ja ympäristölupien tietopalvelussa (diaarinumero ISAVI/3460/2020). Päätökset löytyvät tietopalvelusta helposti, kun asiakohtaan kirjoittaa asian diaarinumeron.
Aluehallintovirasto myöntää ympäristönsuojelu- ja vesilain mukaisia lupia. Ympäristö- ja vesiluvituksen tavoitteena on ennaltaehkäistä ympäristön pilaantumista ja sen vaaraa. Lupamenettelyssä sovitetaan yhteen ympäristön käyttöä tai ympäristöön vaikuttavia toimintoja ekologisesti kestävällä tavalla.
Lisätietoja
ympäristöneuvos Martti Häikiö, p. 0295 017 040
ympäristöneuvos Kati Manu, p. 0295 017 027
Ympäristöneuvos Hennamaarit Korhonen, p. 0295 016 501
[email protected], Itä-Suomen aluehallintovirasto
Hakijan edustaja:
Vesialueiden hoitaja Tino Hovinen, p. 044 718 5516
[email protected], Kuopion kaupunki
Pohjois-Savon ELY-keskus
Johtava vesitalousasiantuntija Tuulikki Miettinen, p. 040 770 2479
[email protected]
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.