Lounais-Suomen kunnissa ehkäisevän päihdetyön rakenteet ovat osin heikentyneet
Aluehallintovirastot ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tekivät huhti-toukokuussa 2023 valtakunnallisen kyselyn kuntien ehkäisevästä päihdetyöstä. Kyselyn tulosten mukaan Satakunnan ja Varsinais-Suomen kunnissa ehkäisevän päihdetyön rakenteet ovat osin heikentyneet. Heikentymisen taustalla on sote-uudistus.
Lounais-Suomen alueella ehkäisevän päihdetyön asiantuntijat ovat useissa kunnissa siirtyneet vuoden 2023 alussa kunnista hyvinvointialueiden palvelukseen. Tämä on aiheuttanut sen, että kuntien ehkäisevä päihdetyö on ollut voimakkaassa muutoksessa.
Kaikki Lounais-Suomen 43 kuntaa vastasivat kyselyyn, joka kartoitti kuntien ehkäisevän päihdetyön tilannetta ja rakenteita huhti-toukokuussa 2023.
- Kaikissa Satakunnan hyvinvointialueen kunnissa (n=16) toimi ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilö ja heistä vain yksi oli sellainen, jota ei ollut nimetty virallisesti. Varsinais-Suomen hyvinvointialueen kunnissa (n=27) virallisesti nimettyjen yhdyshenkilöiden määrä oli sen sijaan 88,9 prosenttia, kun kokonaan nimeämättömien yhdyshenkilöiden määrä oli kasvanut 7,4 prosenttiin. Satakunnan ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueen kunnissa tilanne oli koko maata parempi.
- Ehkäisevän päihdetyön järjestämistä koskevan lain mukainen ehkäisevästä päihdetyöstä vastaava toimielin tai toimielimen valtuuttama työryhmä oli nimetty 81,3 prosentissa Satakunnan hyvinvointialueen kunnista ja 59,3 prosentissa Varsinais-Suomen kunnista. Tilanne on Satakunnan hyvinvointialueen kunnissa koko maan tasolla ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueen kunnissa tilanne koko maata huonompi.
- Ehkäisevää päihdetyötä käytännössä toimeenpaneva monialainen työryhmä toimi vain 62,5 prosentissa Satakunnan hyvinvointialueen kunnista ja 59,3 prosentissa Varsinais-Suomen hyvinvointialueen kunnista. Tilanne oli molemmilla alueilla koko maahan verrattuna huonompi.
- Ehkäisevän päihdetyön sisältävä toimintasuunnitelma oli 75 prosentissa Satakunnan hyvinvointialueen kunnista ja 88,9 prosentissa Varsinais-Suomen hyvinvointialueen kunnista. Koko maan tilanne oli samalla tasolla kuin Varsinais-Suomessa ja selvästi parempi kuin Satakunnassa.
Saatuja tuloksia verrataan edelliseen kyselyyn, joka tehtiin vuonna 2020. Tulosten pohjalta sekä kansallisiin suosituksiin nojaten raportissa annetaan kunnille ehdotuksia ehkäisevän päihdetyön toteuttamiseen ja vahvistamiseen.
Lisätietoja:
Yhteyshenkilöt
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.