Veneväylä saadaan sulkea Kirjalansalmen sillan työsillalla rakennustöiden ajaksi
Väylävirastolle on annettu lupa yhtenäisen työsillan rakentamiseen Vapparn-Harvaluoto-veneväylän poikki Kirjalansalmessa. Luvan myötä veneväylä voidaan pitää suljettuna vuosina 2023-2025 ja tarvittaessa myös veneilykauden ulkopuolella vuonna 2026.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on muuttanut Kirjalansalmen sillan vesiluvan lupamääräyksiä. Uusien lupamääräysten mukaan sillan ali kulkeva paikallisveneväylä voidaan sulkea vuosiksi 2023-2025 rakentamalla väylän poikki yhtenäinen työsilta. Lisäksi vuonna 2026 väylää voidaan pitää suljettuna veneilykauden (1.5.-30.9.) ulkopuolella.
Väylävirastolle on myönnetty myös valmistelulupa, jolla yhtenäinen työsilta voidaan ottaa käyttöön ennen kuin aluehallintoviraston päätös on lainvoimainen.
Kirjalansalmen nykyisen sillan kunto on heikentynyt merkittävästi ja sille on asetettu liikennöintirajoituksia. Päätöksen myötä siltaa käyttävä raskas liikenne voidaan ohjata ajamaan työsiltaa pitkin. Näin nykyinen silta pystytään vielä pitämään muun liikenteen käytössä, kunnes Kirjalansalmen uusi silta valmistuu.
"Päätös väylän sulkemisen mahdollistavasta lupamääräyksestä tehtiin perusteellisen harkinnan tuloksena. Tarkastelimme sekä veneväylän sulkemisen merkitystä että tieliikenteen turvaamista”, sanoo ympäristöneuvos Merja Antikainen.
Päätös nro 234/2023 on nähtävillä Vesi- ja ympäristölupien tietopalvelussa (dnro ESAVI/24265/2023).
Yhteyshenkilöt
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto myöntää ympäristönsuojelu- ja vesilain mukaisia lupia. Ympäristö- ja vesiluvituksen tavoitteena on ennaltaehkäistä ympäristön pilaantumista ja sen vaaraa. Lupamenettelyssä sovitetaan yhteen ympäristön käyttöä tai ympäristöön vaikuttavia toimintoja ekologisesti kestävällä tavalla.