Anaika Wood Group Ltd Oy:lle ja sen edustajille sakot työturvallisuusrikoksesta
Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut 20.6.2023 Anaika Wood Group Ltd Oy:n yhteisösakkoon ja sen Iisalmen tehtaan johtajan ja tuotantopäällikön sakkorangaistuksiin työturvallisuusrikoksesta, koska yhtiö on laiminlyönyt velvollisuuttaan suojata Iisalmen tehtaan konelinjat tapaturmien estämiseksi.
Anaika Wood Group Ltd Oy, entiseltä nimeltään Anaika Soinlahti Timber Oy, omistaa Iisalmessa sijaitsevan puunjalostustehtaan. Yhtiö on laiminlyönyt konelinjojensa asianmukaisen suojauksen, mikä voi aiheuttaa tapaturmavaaraa työntekijöille. Yhtiön olisi työturvallisuuslain mukaan pitänyt selvittää järjestelmällisesti koneiden käytöstä aiheutuvat riskit ja estää työntekijöiden pääsy koneiden vaarallisille alueille teknisin toimenpitein, kuten mekaanisilla suojilla tai teknisillä laitteilla.
Anaikan Woodin Iisalmen tehtaalla oli tehty koneiden vaarojen arviointeja, mutta niitä ei ollut tehty lain edellyttämällä tavalla riittävän järjestelmällisesti eli niin, että kaikki vaaraa aiheuttavat kohdat olisi havaittu ja suojattu. Tehtaalla tehdyt vaarojen arvioinnit oli tehty erittäin puutteellisesti, koska tehtaalla oli useita vakavaa tapaturman vaaraa aiheuttaneita koneita ja konelinjoja, jotka olivat olleet suojaamatta useiden vuosien ajan. Yhtiö oli suojannut monia konelinjoja vasta, kun työsuojelutarkastaja oli käynyt tarkastuksella ja vaatinut antamillaan kehotuksilla niiden suojaamista. Lain noudattamiseksi ei ole riittävää, että työnantaja suojaa vain ne vaarakohdat, jotka tarkastaja on vaatinut. Tarkastajat eivät voi havaita kaikkia työpaikan epäkohtia, koska tarkastukset kestävät vain lyhyen ajan. Työnantajan lakisääteisenä velvollisuutena on sen sijaan selvittää ja poistaa vaarat oma-aloitteisesti. Jos tarkastaja huomaa tarkastuksellaan puutteita, kertoo se siitä, että työnantaja ei ole selvittänyt vaaroja riittävän järjestelmällisesti.
Tehtaan suojaamattomalla koneella sattui vuonna 2010 työtapaturma, jossa työntekijä kuoli. Käräjäoikeus tuomitsi tuolloin tehtaan johtajat työturvallisuusrikoksesta ja kuolemantuottamuksesta. Työsuojelutarkastajat ovat tuomion jälkeisinä vuosina antaneet yhtiölle toistuvasti toimintaohjeita, joilla he ovat vaatineet yhtiötä tekemään huolellisemman koneiden vaarojen selvittämisen. Yhtiö ei ollut kuitenkaan näistä tarkastajien huomautuksista huolimatta teettänyt konelinjoille asiantuntevammin tehtyä vaarojen selvittämistä.
Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi nyt antamassaan tuomiossa (R 22/2687) tehtaan johtajan työturvallisuusrikoksesta 25 päiväsakkoon, josta hänelle tulee maksettavaa sakkoa 1350 euroa. Oikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta myös tehtaan tuotantopäällikön 25 päiväsakkoon, josta hänelle tulee hänen tuloillaan maksettavaa 1125 euroa. Työnantajan eli Anaika Wood Group Ltd Oy:n oikeus tuomitsi sen toiminnassa tapahtuneesta työturvallisuusrikoksesta 30 000 euron yhteisösakkoon.
Ylitarkastaja Sampo Pelkonen muistuttaa, että työnantajalla on velvollisuus tunnistaa sen käytössä olevien koneiden vaarakohdat ja suojata ne niin, että työntekijät eivät pääse koskettamaan koneiden liikkuvia osia koneiden ollessa käynnissä. Jos työnantajalla ei ole omassa organisaatiossaan vaarojen tunnistamiseen tarvittavaa riittävää asiantuntemusta, on työnantajalla laissa säädetty velvollisuus käyttää sen tekemiseen riittävän pätevää ulkopuolista asiantuntijaa. Koneita käyttävät työntekijät ovat yleensä oman alansa ja käyttämiensä koneiden asiantuntijoita, mutta isoillakaan teollisuustyönantajilla he eivät kuitenkaan osaa yleensä tunnistaa heille tutussa työympäristössä olevia vaaratekijöitä.
Yhteyshenkilöt
Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue
Tietoja julkaisijasta

Työsuojelu - tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.