
Pohjois-Suomen alueellinen 82. maanpuolustuskurssi Rokualla – suurin tähänastisista
Pohjois-Suomen 82. alueellinen maanpuolustuskurssi avattiin Rokualla 5.6.2023 osanottajamäärältään suurimpana kurssina, mitä Pohjois-Suomen aluehallintoviraston aikana on järjestetty. ”Se kertoo tästä ajasta, jossa nyt olemme eläneet nyt reilun vuoden verran, totesi avajaisjuhlassa puhunut ylijohtaja Terttu Savolainen, jonka puhe on julkaistu tämän tiedotteen liitteenä.
Juhlassa puhui myös yhdessä ylijohtajan kanssa kurssia johtava Kainuun prikaatin apulaiskomentaja, eversti Ari Lehmuslehti.
Lehmuslehti käsitteli tervehdyspuheessaan Puolustusvoimien ajankohtaisia asioita. Puheessaan hän korosti maanpuolustustahdon merkitystä ja yhdessä tekemistä, josta Lehmuslehti totesi, että ”Yhdessä tekeminen on yksi tämän kurssin teema – työtä Suomen turvallisuuden ja varautumisen eteen yhdessä toisiltamme oppien.”
Juhlallisesta musiikista vastasi MPK:n eli maanpuolustuskoulutuksen Pohjois-Suomen soittokunnan yhtye.
Mukaan kutsutut kurssilaiset edustavat hyvin monipuolisesti yhteiskunnan eri sektoreita.
Alueelliset maanpuolustuskurssit ovat osa kokonaisturvallisuutta
Alueellisia maanpuolustuskursseja on järjestetty jo vuodesta 1962 alkaen ja niille on osallistunut jo yli 4000 henkeä.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto järjestää tämän kurssin jälleen yhteistyössä Kainuun Prikaatin kanssa. Alueelliset maanpuolustuskurssit ovat osa kokonaisturvallisuutta.
Kurssilla saadaan tietoa maanpuolustuksen ja varautumisen järjestelyistä ja huoltovarmuudesta Suomessa ja alueellamme. Kurssin luennoilla, harjoituksissa ja keskusteluissa saa kokonaiskuvan siitä kuinka julkinen ja yksityinen sektori sekä kansalaisyhteiskunta osallistuvat ja varautuvat yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen ylläpitämiseen silmällä pitäen erilaisia kriisejä.
Suomalainen yhteiskunta toimii häiriötilanteissa ja on varautunut riskeihin ja uhkakuviin.
Liitteet
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Terttu Savolaisen puhe on julkaistu tämän tiedotteen liitteenä.
Lisätietoja:
Terttu Savolainen, ylijohtaja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 050 583 9912
Ari Lehmuslehti, eversti, apulaiskomentaja Kainuun Prikaati [email protected] p. 0299 451 101
Tom Tallberg, pelastusylitarkastaja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 563
Yhteyshenkilöt
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.