Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueella selkeitä puutteita pelastuslaitosten poliisille ilmoittamissa epäillyissä tahallisissa ja tuottamuksellisissa tulipaloissa
Pelastuslaitoksilla on velvollisuus ilmoittaa tahallisista tai tuottamuksellisista tulipaloista poliisille. Aluehallintoviraston valvonnan perusteella ilmoitusvelvollisuutta ei ole noudatettu riittävästi alueen pelastuslaitoksissa.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto valvoi valtakunnallisesti yhdessä muiden aluehallintovirastojen kanssa pelastuslaitosten velvollisuutta ilmoittaa tahallisia, tuottamuksellisia sekä syttymissyytä ei voida arvioida -tulipaloja poliisille. Valvonnan perusteella vuonna 2022 aluehallintoviraston toimialueella toimivat pelastuslaitokset tekivät ilmoituksen ainoastaan 30–48 %:sta kaikista ilmoitusvelvollisuuden piirissä olevista tapauksista. Ilmoitusvelvollisuuden toteutumisessa oli selkeitä puutteita kaikkien pelastuslaitosten osalta.
Pelastuslaitosten keskinäinen vertailu oli haasteellista. Ilmoitusmenettelyitä ja -käytäntöjä koskevat toimintaohjeet ja -tavat vaihtelivat samoin kuin saatujen selvitysten sisältö. Selvityksissä kuvatut toimintamallit eivät olleet keskenään täysin vertailukelpoisia.
Yksi keskeinen havainto kuitenkin oli, että ilmoitusvelvollisuuden yleinen toteutuminen ja sitä koskeva varmistaminen olivat tasoltaan heikkoja huolimatta siitä, että pelastuslaitokset ilmoittivat ilmoitusmenettelyä koskevan prosessin sekä menettelyyn liittyvän henkilöstön koulutuksen olevan kunnossa.
Aluehallintovirasto esitti valvonnan yhteydessä hyvinvointialueille ja niiden pelastuslaitoksille käsityksensä lainmukaisesta toiminnasta. Käsityksessä korostettiin muun muassa sitä, että pelastusviranomaisella on lain mukaan velvollisuus arvioida palon syttymissyy ja välittää laissa määritellyissä tapauksissa tieto syttymissyystä poliisille. Tiedon luotettava välittyminen esitutkintaviranomaiselle on niin merkittävä asia, että ilmoittaminen on kirjattu pelastusviranomaisen lakisääteiseksi velvollisuudeksi.
Aluehallintovirasto seuraa jatkossa ilmoitusvelvollisuuden toteutumista osana pelastustoimen valvontaa ja edellyttää pelastuslaitoksilta toimenpiteitä kokonaisuuden kehittämiseksi niiden asioiden osalta, jotka eivät ole aluehallintoviraston arvion mukaan lain edellyttämällä tasolla.
Lisätietoja:
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, johtaja Tarja Wiikinkoski [email protected] tai +358 295 018 800
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, pelastusylitarkastaja Jussi Herranen [email protected] tai +358 295 018 505
Valtakunnallinen tiedote: Aluehallintovirastot selvittivät pelastusviranomaisten ilmoitusvelvollisuutta poliisille tahallisista ja tuottamuksellisista onnettomuuksista – alueellinen vaihtelu suurta, Tiedote 15.5.2023 - Aluehallintovirasto (avi.fi)
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut