Tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet ovat merkittävimpiä sairauksia väestön työkyvyn kannalta Suomessa. Työterveyslaitoksen mukaan vähintään kymmenen arkipäivää kestäneistä eli Kelan korvaamista sairauspoissaolojaksoista 27 prosenttia alkoi tuki- ja liikuntaelinsairauksien perusteella vuonna 2019.
Työsuojeluviranomaiset ovat kohdentaneet tarkastuksia tukku- ja vähittäiskaupan työpaikoille, teollisuuteen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon alalle. ”Tarkastuksilla kävimme läpi pääasiassa käsin tehtäviä nostoja ja siirtoja, näyttöpäätetyötä, toistotyötä sekä työn vaarojen selvittämistä ja arviointia”, tarkentaa ylitarkastaja Jukka Polari.
Eniten velvoitteita työnantajalle on annettu työn vaarojen selvityksen sekä työterveyshuollon työpaikkaselvitykseen puutteista, työpisteen ergonomiasta, käsin tehtävistä nostoista ja lämpöolosuhteista.
”On ollut ilo havaita, että monet työpaikat ovat itse saaneet fyysisen kuormituksen melko hyvin hallintaan. Työntekijät kertovat, että vaikka työ on fyysistä, he eivät enää koe sen olevan fyysisesti ylikuormittavaa, koska työpaikalla on apuvälineitä ja ergonomiaan on kiinnitetty huomiota”, kertoo ylitarkastaja Jukka Polari.