Etelä-Suomen aluehallintovirasto pyytää Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelta selvitystä lastensuojelun tilanteesta
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on käynnistänyt Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen lastensuojelun palvelujen riittävyyttä koskevan valvonnan ja pyytää osana valvontaa hyvinvointialueelta selvitystä tilanteesta. Aiempina vuosina viraston valvonta on kohdistunut Vantaan kaupunkiin sen lastensuojelun palveluissa havaittujen vakavien puutteiden vuoksi.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on pyytänyt 14.3.2023 Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelta selvitystä lastensuojelun palvelujen riittävyydestä tammi- ja helmikuulta 2023. Aluehallintoviraston aiempien vuosien valvontahavaintojen perusteella Vantaan kaupungilla on ollut puutteita lastensuojelun palvelujen järjestämisessä lain edellyttämällä tasolla.
Lastensuojelun palvelujen järjestämisvastuu on siirtynyt Vantaan kaupungilta Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle 1.1.2023 alkaen. Aluehallintoviraston arvion mukaan tämä merkitsee Vantaan alueen lastensuojelun järjestämisessä sellaista muutosta, että Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen lastensuojelun tilanne on kokonaisuutena arvioitava aluehallintovirastossa uudelleen. Aluehallintovirasto on ottanut Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen lastensuojelun tilanteen käsiteltäväkseen valvonta-asiana.
Aluehallintovirasto otti Vantaan kaupungin lastensuojelun valvontaansa sosiaalityöntekijöiden riittämättömyyttä koskeneen epäkohtailmoituksen seurauksena vuoden 2022 tammikuussa. Valvonta-asia johti uhkasakolla tehostettuun määräykseen (tiedote 7.10.2022: https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69953758). Koska valvonta alkaa nyt hyvinvointialueeseen kohdistuvana valvonta-asiana, Etelä-Suomen aluehallintovirasto on 13.3.2023 poistanut 28.9.2022 Vantaan kaupungille asettamansa uhkasakon. Virasto tiedottaa hyvinvointialueeseen kohdistuvan valvonta-asian päätöksestä myöhemmin, arviolta tämän vuodn aikana.
Lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä on lastensuojelulain nojalla keskeinen rooli lapsen oikeusturvan ja hyvinvointia tukevan kohtelun valvojana. Aluehallintovirasto ohjaa ja valvoo hyvinvointialueita sen varmistamiseksi, että lastensuojelun palveluja tarvitsevien lasten ja perheiden oikeudet toteutuvat sosiaalihuollon asiakaslaissa, sosiaalihuoltolaissa ja lastensuojelulaissa säädetyn mukaisesti.
Yhteyshenkilöt
[email protected]
sosiaali- ja terveydenhuollon valvontayksikön päällikkö Niina Väkeväinen
[email protected]
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut