Aluehallintovirasto edistää romaniväestön yhdenvertaisuutta – Etelä-Suomen alueellinen romaniasiain neuvottelukunta asetettu uudelle toimikaudelle
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on asettanut alueellisen romaniasiain neuvottelukunnan vuosille 2023-2025. Neuvottelukunnan tarkoituksena on edistää romaniväestön yhteiskunnallisia osallistumismahdollisuuksia sekä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oloja. Aluehallintoviraston romaniasioiden suunnittelija edistää myös muilla tavoin romaniväestön oikeuksia ja osallisuutta.
Aluehallintoviraston tehtäviin kuuluu romaniväestön tasa-arvon ja oikeuksien toteutumisen edistäminen toiminta-alueellaan. Etelä-Suomen aluehallintoviraston romaniasioiden suunnittelija opastaa ja ohjaa eri tahoja romaniasioissa erityisesti kouluttamalla, neuvomalla ja toimimalla verkostoissa. Tavoitteena on ennaltaehkäisevä työ, joka vähentää romaniväestöön kohdistuvaa syrjintää.
”Romaneihin kohdistuu valitettavasti edelleen ennakkoluuloja, jotka aiheuttavat syrjintää, kuten olemme aivan viime aikoinakin saaneet havaita”, toteaa Etelä-Suomen aluehallintoviraston romaniasioiden erikoissuunnittelija Malla Laiti. ”Olemme erittäin mielellämme lisäämässä neuvonnan, ohjauksen ja vuoropuhelun keinoin tietoisuutta romaniväestöstä eri toimijoille, jotta ymmärrys paranisi, syrjintä vähenisi ja romaniväestön toimintamahdollisuudet kohenisivat.”
Osaltaan aluehallintoviraston työ toteuttaa kolmatta Suomen Romanipoliittista ohjelmaa (Rompo 3), joka on juuri valmistunut vuosille 2023-2030. Rompo 3 -ohjelman läpileikkaavina tavoitteina on yhdenvertaisuus, osallisuus ja osallistuminen sekä syrjinnän poistaminen puuttumalla romanivastaisuuteen.
”Myös lapsiasiavaltuutetun tuore selvitys kertoo karua kieltään siitä, että romanilapset kokevat toistuvaa syrjintää, mikä uhkaa heidän hyvinvointiaan. On koko yhteiskunnan etu, että romaniväestöä kohdeltaisiin yhdenvertaisesti, ja tämän eteen myös me aluehallintovirastossa työskentelemme”, kertoo Malla Laiti. ”Meihin voi olla yhteydessä kaikissa romaniasioissa. Tarjoamme esimerkiksi yrityksille neuvontaa romanikulttuurista ja romaniväestön kohtaamisesta.”
Alueellinen romaniasiain neuvottelukunta on asetettu uudelle toimikaudelle
Alueellisena romaniasioiden edistämisen yhteistyöverkostona toimii valtioneuvoston asetuksen mukainen romaniasiain alueellinen neuvottelukunta, jonka asettaa aluehallintovirasto. Neuvottelukunnan tehtäviä ovat seuraavat:
- seurata romaniväestön yhteiskunnallisten osallistumismahdollisuuksien ja elinolosuhteiden kehitystä tasa-arvon edistämiseksi sekä antaa viranomaisille lausuntoja näissä asioissa
- tehdä aloitteita ja esityksiä romaniväestön taloudellisten, koulutuksellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten elinolosuhteiden parantamiseksi sekä romaniväestön työllistymisen edistämiseksi
- edistää romaniväestöön kohdistuvan syrjinnän poistamista
- edistää romanien kielen ja kulttuurin vahvistamista
- toimia romanien ja viranomaisten välisenä yhteistyöelimenä alueellaan.
Etelä-Suomen alueellisen romaniasiain uuden neuvottelukunnan toimikausi on 1.1.2023-31.12.2025. Jäseniksi on nimetty romaniedustajia ja hyvinvointialueiden edustajia. Neuvottelukunnan kokoonpano on liitteenä olevassa asettamispäätöksessä.
Aluehallintovirasto ohjaa ja neuvoo romaniasioissa sekä kouluttaa ja tiedottaa niistä. Työ painottuu sidosryhmätyöskentelyyn ja verkostoitumiseen eri viranomaisten ja romanitoimijoiden kanssa. Yhteistyötoimijoita ovat muun muassa sosiaali- ja terveysministeriö, opetushallituksen romaniväestön koulutusryhmä, kunnat, romanityöryhmät ja romanijärjestöt sekä seurakunnat. Lisäksi aluehallintovirasto tekee tiivistä yhteistyötä sekä valtakunnallisen että alueellisten romaniasiain neuvottelukuntien kanssa.
Lisää tietoa:
- Aluehallintoviraston verkkosivut
- Romaniasiain neuvottelukunta Ronk
- Suomen Romanipoliittinen ohjelma 2023-2030 (Rompo 3)
- Lapsiasiavaltuutetun selvityksen tiivistelmä: Romanilasten hyvinvointi ja oikeuksien toteutuminen
- Alueellinen romaniasiain neuvottelukunta 1.1.2023-31.12.2025, asettamispäätös
Medialle:
Erikoissuunnittelija Malla Laiti
p. 0295 016 000 (vaihde)
[email protected]
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut