Kaksi katontekijää putosi, toinen kuoli – sakkoja vastuuhenkilöille ja yhtiölle
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi rakennusalan virolaisen yrityksen 7 000 euron yhteisösakkoon ja sen johtajan 75 päiväsakon sakkorangaistuksiin työturvallisuusrikoksesta ja kuolemantuottamuksesta. Kyseisen rakennuskohteen päätoteuttaja tuomittiin samalla 75 päiväsakon sakkorangaistukseen samoista rikoksista. Kyseessä oli hänen oman asuintalonsa rakentaminen. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 24.2.2023.
Tuomio liittyi marraskuussa 2019 Porvoossa sattuneeseen vakavaan työtapaturmaan, jossa kaksi työntekijää putosi maahan rakenteilla olleen omakotitalon katolta. Työntekijä oli alkanut liukua alas rakenteilla olleelta peltikatolta, jolloin toinen työntekijä oli tarttunut häneen estääkseen putoamisen siinä kuitenkaan onnistumatta. Toinen pudonneista menehtyi tapahtumapaikalla. Työkaverinsa pelastamista yrittänyt sai vakavia vammoja.
Matkaa maahan katon räystäältä oli putoamiskohdasta noin seisemän metriä. Tapahtuman aikaan katolla ei ollut kaiteita eikä muutakaan rakenteellista putoamissuojausta, eikä kumpikaan työtekijöistä käyttänyt valjaita.
Tapaturman johdosta käynnistyi tutkinta, jossa työsuojeluviranomainen havaitsi erilaisia turvallisuuspuutteita. Tapaus johti esitutkintaan ja syytteeseen.
Käräjäoikeus katsoi päätoteuttajan rikkoneen työturvallisuusmääräyksiä. Hän oli laiminlyönyt huolehtia siitä, että työmaalla on putoamiselta suojaavat rakenteet ja asianmukaiset valjastyyppisten henkilönsuojainten köysien kiinnityspisteet sekä siitä, että ennen töiden aloittamista laaditaan kirjallinen työturvallisuutta koskeva suunnitelma.
Toisen tuomitun henkilön käräjäoikeus katsoi työnantajan edustajana laiminlyöneen velvollisuutensa huolehtia siitä, että vesikattotyön aikana työtapojen turvallisuutta jatkuvasti tarkkaillaan ja siitä, että työmaalla on putoamiselta suojaavat rakenteet ja asianmukaiset valjastyyppisten henkilösuojainten köysien kiinnityspisteet.
Kummankin menettelyn katsottiin lisäksi olevan syy-yhteydessä toisen työntekijän kuolemaan.
Tapahtumahetkellä katto oli jo viimeistelyvaiheessa.
”Usein ne niin sanotut viimeiset pikkuhommat ovat niitä kaikkein vaarallisimpia, kun halutaan nopeasti valmista ja tingitään turvallisuudesta”, huomauttaa työsuojelun lakimies Matti Nissinen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta huomauttaa.
Itä-Uusimaan käräjäoikeuden tuomio R 23/106881. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Yhteyshenkilöt
Etelä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue
Tietoja julkaisijasta
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.