Ehdotukset itsenäisyyspäivänä 6.12. myönnettävistä kunniamerkeistä on toimitettava viimeistään 28.4.
Ehdotukset itsenäisyyspäivänä 6.12.2023 myönnettävien Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkien saajista on toimitettava aluehallintovirastoille viimeistään 28.4.2023. Ehdotusten on perustuttava hyvin perusteltuihin ritarikuntien sääntöjen mukaisiin henkilökohtaisiin ansioihin. Ritarikuntien hallitus tekee lopulliset esitykset annettavista kunniamerkeistä tasavallan presidentille.
Ehdotuksia pyydetään itsenäisyyspäivänä annettavista kunniamerkeistä seuraavien ministeriöiden toimialalta:
- opetus- ja kulttuuriministeriö
- sisäministeriö
- sosiaali- ja terveysministeriö
- valtiovarainministeriö
Kunniamerkkiehdotusten tulee perustua ritarikuntien sääntöjen mukaisiin merkittäviin henkilökohtaisiin ansioihin, jotka tulee perustella ehdotuksissa hyvin. Lähtökohtana merkin saamiselle on keskitason yläpuolella olevat ansiot, jotka asianomainen on osoittanut omalla ammattialallaan tai huomattavissa yhteiskunnallisissa tehtävissä.
Edellytyksenä kunniamerkin antamiselle esim. kunnalliselle luottamushenkilölle on pitkäaikainen ja ansiokas toiminta kunnallishallinnossa. Kun kunniamerkkiä ehdotetaan kunnalliselle luottamushenkilölle, on ehdotettavasta henkilöstä ilmoitettava samalla hänen päätoimensa ja koulutuksensa sekä muutkin kuin pelkästään luottamustoimen hoitamiseen liittyvät ansiot.
Uusi, ylempi kunniamerkki voidaan antaa, kun edellisestä kunniamerkin antamisesta tai arvonimen myöntämisestä henkilölle on kulunut vähintään seitsemän vuotta. Tällöin esityksessä on tärkeää korostaa ehdokkaan edellisen kunniamerkin jälkeen kertyneitä ansioita.
Asianmukaisesti täytetyt, hyvin perustellut ja allekirjoitetut ehdotukset tulee toimittaa viimeistään 28.4.2023 siihen aluehallintovirastoon, jonka toimialueella kunniamerkin saajaehdokas asuu.
Aluehallintovirastojen tehtävänä on pyytää toimialoittain esityksiä kunniamerkkien saajista kunnanhallituksilta, hyvinvointialueilta ja koulutuskuntayhtymiltä. Aluehallintovirastot toimittavat esitykset edelleen valtiovarainministeriölle, sosiaali- ja terveysministeriölle, opetus- ja kulttuuriministeriölle tai sisäministeriölle. Jokainen virasto voi lähettää vain tietyn määrän esityksiä ministeriöihin, joten esityksiä joudutaan karsimaan. Ritarikuntien hallitus tekee lopulliset esitykset annettavista kunniamerkeistä tasavallan presidentille.
Kunniamerkkiehdotuslomake ja lomakkeen täyttöohje.
Lisätietoa myös ritarikuntien verkkosivulta https://ritarikunnat.
Ehdotukset lähetetään aluehallintovirastojen alla lueteltuihin postiosoitteisiin.
Lisätietoja: [email protected]
Etelä-Suomen aluehallintovirasto, kirjaamo, PL 1, 13035 AVI
Opetus- ja kulttuuriministeriön toimiala: suunnittelija Kirsi Pekkanen, p. 0295 016 557
Sisäministeriön toimiala: erikoissuunnittelija Riikka Sivunen, p. 0295 016 597, 1.5.2023 alkaen Veera Riikkula.
Sosiaali- ja terveysministeriön toimiala: tarkastaja Päivi Åkerblom, p. 0295 016 210
Valtiovarainministeriön toimiala: johdon assistentti Taina Kemppi, p. 0295 016 051
Itä-Suomen aluehallintovirasto, kirjaamo, PL 2, 13035 AVI
Maa- ja metsätalousministeriön toimiala: tarkastaja Eeva Eriksson, p. 0295 016 890
Opetus- ja kulttuuriministeriön toimiala: ylitarkastaja Eeva Hiltunen, p. 0295 016 513
Sisäministeriön toimiala: pelastusylitarkastaja Kai Horelli, p. 0295 016 870
Sosiaali- ja terveysministeriön toimiala: tarkastaja Eeva Eriksson, p. 0295 016 890
Valtiovarainministeriön toimiala: suunnittelija Sirpa Kesonen, p. 0295 016 909
Lapin aluehallintovirasto, kirjaamo, PL 3, 13035 AVI
Opetus- ja kulttuuriministeriön toimiala: suunnittelija Marketta Enbuska, p. 0295 017 380 ja osastosihteeri Mika Petramaa, p. 0295 017 399
Sisäministeriön toimiala: osastosihteeri Kristiina Kantola, p. 0295 017 359
Sosiaali- ja terveysministeriön toimiala: tarkastaja Eija Kallo, p. 0295 017 362
Valtiovarainministeriön toimiala: johdon sihteeri Satu Salonen, p. 0295 017 029
Lounais-Suomen aluehallintovirasto, kirjaamo, PL 4, 13035 AVI
Maa- ja metsätalousministeriön toimiala: läänineläinlääkäri Jani Soini, p. 0295 018 115
Opetus- ja kulttuuriministeriön toimiala: nuorisotoimentarkastaja Arja Randell, p. 0295 018 305
Sisäministeriön toimiala: pelastustarkastaja Pirjo Tuominen, p. 0295 018 063
Sosiaali- ja terveysministeriön toimiala: ylitarkastaja Tuula Rahkonen, p. 0295 018 038
Valtiovarainministeriön toimiala: suunnittelija Pirjo Ojanen, p. 0295 018 052
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, kirjaamo, PL 5, 13035 AVI
Opetus- ja kulttuuriministeriön toimiala: suunnittelija Sari Karonen, p. 0295 018 058 ja erikoissuunnittelija Aliisa Paananen, p. 0295 018 027
Sisäministeriön toimiala: johdon assistentti Tarja Siirilä, p. 0295 018 501
Sosiaali- ja terveysministeriön toimiala: tarkastaja Kirsi Mäenpää, p. 0295 018 518 Valtiovarainministeriön toimiala: ylijohtajan sihteeri Elisabet Heinrich, p. 0295 018 511
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, kirjaamo, PL 6, 13035 AVI
Opetus- ja kulttuuriministeriön toimiala: opetustoimen ylitarkastaja Jyri Ulvinen, p. 0295 017 525
Sisäministeriön toimiala: suunnittelija Tiina Ulvinen, p. 0295 017 079
Sosiaali- ja terveysministeriön toimiala: kehittämispäällikkö Leena Meriläinen, p. 0295 017 523
Valtiovarainministeriön toimiala: assistentti Niina Rytilahti, p. 0295 017 055
Yhteyshenkilöt
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.