Pohjois-Suomen aluehallintoviraston johto kaksipäiväisellä maakuntamatkalla Kainuussa
Tapaamiset Kainuun hyvinvointialueen, Kainuun maakunnan sidosryhmien ja alueen yritysten ja median kanssa olivat ohjelmassa Pohjois-Suomen aluehallintoviraston johdon vierailulla 26.-27.1.2023. Koronan vuoksi läsnäolotapaamisia ei ole kolmeen vuoteen järjestetty. Esillä olivat maakunnan hyvinvoinnin, sivistystoimen, elinvoiman, kriiseihin varautumisen, saavutettavuuden ja työsuojelun kysymykset.
Sidosryhmätapaamisissa korostui työvoiman saatavuuteen liittyvät haasteet. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa työvoiman saannissa on suuria vaikeuksia, mutta saman ongelman parissa toimitaan Kainuussa myös pelastus- ja sivistystoimessa, ja teollisuuden eri ammattiosaajien rekrytoinnissa.
”Kajaanin ammattikorkeakoulussa tehdään hyvää työtä vastata työvoiman osaajapulaan. Opettajakoulutuksen tarpeet ovat todellisia ja merkittäviä,” ylijohtaja Savolainen kommentoi ajankohtaisia uutisia Oulun yliopiston, Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Kainuun toimijoiden käynnistämää keskustelua.
Ylijohtaja Terttu Savolaisen johtaman matkan aikana tutustuttiin Terrafamen kaivosalueeseen, akkuklusteriin, sekä LUMI-supertietokoneen ympärille rakentuneen Datakeskus CSC Kajaanin toimintaan.
Aluehallintoviraston delegaatioon osallistuivat ylijohtaja Terttu Savolainen, -vastuualuejohtajat Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -johtaja Maria Siurua, Työsuojelu -johtaja Hanna-Kaisa Rajala, Opetus- ja kulttuuritoimi -johtaja Veijo Kosola, Pelastustoimi ja varautuminen -johtaja Petteri Koskinen ja Ympäristöluvat -johtaja Sami Koivula.
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ja Kainuun hyvinvointialueen johto tapaavat ensi kerran
Perjantaina ohjelmassa on Kainuun hyvinvointialueen yhteistyöpalaveri Kainuun keskussairaalan tiloissa. Samalla tutustuttiin uuden sairaalan synnytysten ja lasten tehohoidon tiloihin.
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston johto tapasi hyvinvointialuejohtaja Jukka Lindbergin, järjestämisjohtaja Eija Tolosen, pelastusjohtaja Anssi Parviaisen, riskienhallintapäällikkö Saku Hämäläisen ja sosiaali- ja perhepalveluiden toimialuejohtaja Anna-Liisa Kainulaisen.
Saman kaltainen yhteistyöpalaveri on myös järjestetty Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen (Pohde) johdon kanssa.
Vuoden 2023 alussa alkanut hyvinvointialueiden toiminta edellyttää hyvää tiedonvaihtoa, yhteistä tilannekuvaa ja yhteistyötä aluehallintovirastojen kanssa. ”Tulemme tekemään tiivistä yhteistyötä Kainuun hyvinvointialueen kanssa vuoden aikana tavoitteena hyvä asiakas- ja potilasturvallisuus,” korosti Savolainen.
Visiona ”Kelpo Kainuu jota kehtaa kehua”
Kainuun hyvinvointialue esitteli alustavasti uutta Kainuun hyvinvointialueen strategiaa ja kevään aikana valmistuvaa järjestämissuunnitelmaa. Palveluverkkoa ja -valikoimaa ikääntyvässä, harvaan asutussa, korkean sairastavuuden maakunnassa haasteellisessa korona-ajan jälkeisessä tilanteessa on hyvinvointialueen mielestä välttämättä uudistettava. Henkilöstön saatavuus sanelee jonkin verran palveluverkon uudistamisen etenemistahtia.
”Kainuun hyvinvointialueen uudella johtoryhmällä on isoja haasteita ratkaistavana nyt ja lähivuosina. Taloudellisesti ja toiminnallisesti kestävän pohjan saavuttaminen vaatii toimenpiteitä pitkien välimatkojen ja harvan asutuksen Kainuussa. Muun muassa investointivelka edellyttää panostuksia, työvoiman pito- ja vetovoimaan on panostettava ja tekemisellä on saatava parempia vaikutuksia,” totesi hyvinvointialueen johtaja Jukka Lindberg.
Lisätietoja
Ylijohtaja Terttu Savolainen, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 551, [email protected]
Johtaja Jukka Lindberg, Kainuun hyvinvointilue, [email protected]
Kuvatekstit
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston johto tapasi sidosryhmien edustajia Kainuun maakuntamatkallaan.
Maakuntamatkalla tutustuttiin johtaja Jukka-Pekka Partasen opastuksella LUMI-supertietokoneen ympärille rakentuneen Datakeskus CSC Kajaanin toimintaan.
Pohjois-Suomi
Hyvinvointialue
Opetus ja kulttuuri
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Vesi ja ympäristö
Turvallisuus ja varautuminen
Työsuojelu
Yhteyshenkilöt
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut