Ensimmäinen johtaville luottamushenkilöille suunnattu maanpuolustuskurssi alkoi Oulussa tänään – keskiössä siviilivalmiuden vahvistaminen
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto ja Kainuun prikaati järjestävät yhdessä Suomen ensimmäisen erityisesti johtaville kuntapäättäjille suunnatun maanpuolustuskurssin Oulussa 18.-19.11.2022.
Pohjois-Suomen alueellinen varautuminen, kunnan toiminnan jatkuvuudenhallinta ja yhteiskunnan siviilivalmiuden kysymykset kokoavat kuntien johtavat luottamushenkilöt yhteiselle maanpuolustuskurssille 18.-19.11.2022 Ouluun. ”Nykyisessä turvallisuustilanteessa on satsattava erityisesti varautumisen ja siviilivalmiuden järjestelyjen vahvistamiseen”, totesi Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Terttu Savolainen avaussanoissaan.
Savolaisen mukaan muuttunut turvallisuusympäristö ja globaalit, koronapandemian jälkeiset häiriöt edellyttävät kaikilta yhteiskunnan toimijoilta aiempaa laajempaa tietämystä turvallisuudesta ja varautumisesta. Tämän tukemiseksi Pohjois-Suomen aluehallintovirasto ja Kainuun prikaati ovat yhdessä järjestäneet Suomen ensimmäisen, erityisesti johtaville kuntapäättäjille suunnatun maanpuolustuskurssin. Kurssille osallistuu reilu 50 henkilöä, jotka edustavat Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kuntien kunnanhallitusten, maakuntahallitusten ja tulevien hyvinvointialueiden hallitusten puheenjohtajistoa.
”Nykyinen tilanne on varautumisen ja turvallisuuden näkökulmasta huomattavasti vaativampi, mitä olemme koskaan kohdanneet rauhanaikana. Isossa kuvassa meidän täytyy varautua siihen, että epävakauden ja epävarmuuden aika kestää vuosia”, Savolainen totesi. ”Nyt on satsattava siviilivalmiuteen ja siihen, että varautumisen järjestelyt laitetaan kuntoon.”
Varautumisen ja valmiuden kannalta keskeiseksi muodostuvat ennakointi, riskienarviointi ja varautumistoimien harjoittelu sekä yhteinen tilannekuva ja ennakointi. Avainasemassa ovat huoltovarmuudesta huolehtiminen, suojautuminen erilaisilta vaikuttamisyrityksiltä ja kyberhyökkäyksiltä sekä hybridioperaatioihin varautuminen. Pohjois-Suomessa on lisäksi kiinnitettävä erityistä huomiota maantieteellisiin erityispiirteisiin – maayhteys naapurimaihin niin idässä kuin lännessä – sekä alueen tärkeään rooliin luonnonvarojen ja niihin perustuvan teollisuuden, energiatuotannon ja alkutuotannon kannalta.
Maanpuolustuskurssit ovat osa aluehallintovirastojen vastuulla olevaa yhteiskunnallisen varautumisen ja valmiustoiminnan kokonaisuutta. Alueellisia maanpuolustuskursseja järjestetään vuosittain eri puolilla Suomea, niihin osallistuu päättäjiä ja vaikuttajia yhteiskunnan eri osa-alueilta.
Lisätietoja:
Ylijohtaja Terttu Savolainen, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 551
Johtaja Petteri Koskinen, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 544
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut