
Metsäpalojen lentotähystys: Suurilta maastopaloilta vältyttiin
Tähystyslentoja tehtiin huomattavasti vähemmän kuin edellisvuosina. Vaihtelevat sääolosuhteet vaikuttivat myös maastopalojen lukumääriin.
Tänä vuonna säännölliset metsäpalojen tähystyslennot alkoivat toukokuussa ja päättyivät elokuun loppupuolella. Eniten lentoja tehtiin Varsinais-Suomen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakuntien välisillä alueilla. Vähiten lentoja tehtiin Lapin sekä Pohjois-Pohjanmaan maakuntien alueella.
Vuodesta muodostui lentomäärältään merkittävästi vähälukuisempi edellisvuosiin verrattuna. Lentoja tehtiin 392 kertaa ja niillä havaittiin 95 paloa, kun taas esimerkiksi vuonna 2021 lentoja tehtiin 891 kertaa ja niillä havaittiin 234 paloa.
Vuoden kiireisimmäksi kuukaudeksi muodostui heinäkuu, jolloin lentoja tehtiin 154 kertaa ja niillä havaittiin 33 paloa. Poikkeavaa oli, että vielä elokuun aikana lentoja suoritettiin 74 kertaa maaston kuivuuden vuoksi. Palohavaintoja tehtiin kuitenkin hyvin vähän, ainoastaan 7 kappaletta.
Pelastustoimen tilaston (PRONTO) mukaan myös maastopalot vähenivät edellisvuosiin verrattuna. Vuoden suurin maastopalo tapahtui toukokuussa Pohjois-Pohjanmaalla ja oli pinta-alaltaan 15 hehtaaria. Tänä vuonna maastopaloja on ollut 2151 kpl:tta, kun taas vuonna 2021 niitä oli 2357 kpl:tta. Vuosien 2018–2020 lukumäärä (keskiarvo) maastopalojen suhteen on ollut 3272 kpl:tta vuodessa. Maastopalojen esiintymiseen vaikuttavat useat tekijät. Näitä ovat esimerkiksi maaston kuivuus, luonnonilmiöt kuten salamointi, sekä merkittävässä määrin ihmisen toiminta.
Metsäpalojen lentotähystys
Metsäpalojen lentotähystys on lentokoneilla tapahtuvaa valvontaa maastopalojen havaitsemiseksi. Toiminnalla pyritään ehkäisemään maastopalojen leviäminen suureksi, havaitsemalla ne ajoissa. Maastopaloiksi luokitellaan mm. metsäpalot, ruohikkopalot ja turvetuotantoaluepalot.
Sisäministeriö myönsi kuluvalle vuodelle 1,2 milj. euroa määrärahaa tähystyslentotoimintaan ja siitä käytettiin noin puolet.
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston tehtävänä on järjestää metsäpalojen lentotähystys koko Suomessa. Lentoja tehdään 22 reitillä säännöllisesti ja riskiperusteisesti huhti-syyskuun välisenä aikana. Lennot toteuttaa yleensä paikallinen ilmailukerho tai ilmailualan yritys.
Lentotähystysten reitit: https://avi.fi/asioi/viranomainen/ohjaus-ja-neuvonta/metsapalojen-lentotahystys
Lisätietoja:
pelastusylitarkastaja Mika Kurvinen p. 050 396 1234
Koko Suomi
Turvallisuus ja varautuminen
Yhteyshenkilöt
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut