Pohjois-Suomeen yhteinen seminaari kokonaisturvallisuuden kysymysten äärelle tammikuussa
Pohjoisen Suomen strateginen ja geopoliittinen merkitys nousi Pohjois-Suomen alueellisen valmiustoimikunnan kokouksen pääaiheiksi. Suomen kokonaisturvallisuuden kysymysten äärelle järjestetään yhteinen seminaari tammikuussa, jossa pohditaan teemaa Pohjois-Suomen muuttuneen turvallisuusympäristön näkökulmasta.
Turvallisuuteen, varautumiseen, huoltovarmuuteen sekä terveydenhuoltoon liittyvät asiat olivat keskeisessä asemassa Pohjois-Suomen alueellisen valmiustoimikunnan syyskauden toisessa kokouksessa 4.10.2022.
Valmiustoimikunnan puheenjohtaja, Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Terttu Savolainen totesi, että edellisen kokouksen (23.8.) jälkeen sotilaspoliittinen tilanne Ukrainassa on muuttunut niin että Ukraina on saanut jalansijaa ja voittoja taistelurintamalla ja venäläisten tilanne on tullut entistä tukalammaksi.
”Euroopan vakautta ja valmiutta koetellaan tällä hetkellä. Kohdistuva uhka on kohonnut kriittiseen infraan – sähkön, ruoan ja energian jakeluverkkoon sekä tietoliikenneyhteyksiin. Alueellisen tilannetietoisuuden ylläpitäminen näissä epävakaissa oloissa on välttämätöntä. Tätä tilannetietoisuutta me muodostamme valmiustoimikunnassa,” ylijohtaja totesi.
Pohjois-Suomen turvallisuusympäristön muuttuneet näkökulmat esiin
Ylijohtaja korosti, että myös koko pohjoisen Suomen strateginen ja geopoliittinen merkitys on muuttunut turvallisuuspoliittisen tilanteen muuttumisen myötä. Tätä näkökulmaa ovat tuoneet esiin alueidemme maakuntakaupungit, maakuntaliitot ja kauppakamarit erinomaisella tavalla yhteisessä tulevaisuuskatsauksessaan. Samalla tavalla Pohjois- ja Itä-Suomen maakuntaliittojen kannanotto heidän huippukokouksessaan korostaa pohjoisen ja itäisen alueen strategista merkitystä, joka tulisi ottaa huomioon yhteiskuntapoliittisia päätöksiä tehtäessä.
Ylijohtaja teki aloitteen, että ryhtyisimme Pohjois-Suomen alueellisen valmiustoimikunnan nimissä, yhdessä mukana olevien kumppaneiden - maakuntaliittojen, kauppakamareiden, kaupunkien, turvallisuusviranomaisten, kolmannen sektorin - kanssa valmistelemaan yhteistä seminaaria kokonaisturvallisuuden kehyksessä.
”Seminaarissa etsisimme yhdessä vastauksia millaisia toimia, varautumista, investointeja tarvitaan pohjoisessa Suomen ja alueemme turvallisuuden näkökulmasta,” ylijohtaja Savolainen pohti, valottaen mahdollisia seminaarin pöydälle nostettavia teemoja.
Pohjois-Suomen alueellinen valmiustoimikunta päätti järjestää seminaarin tammikuun lopulla.
Jokaisen tulisi nyt huolehtia 72 tunnin kotivaran ylläpidosta
Asiantuntijapuheenvuoro Ukrainan sodan vaikutuksista turvallisuusympäristöön kuultiin Suposta. Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa juuri tällä hetkellä. Tapahtumat toki heijastelevat myös Suomeen eri tavoin.
Ukrainan kriisin heijastevaikutuksista Pohjois-Suomessa ja niihin varautumisesta puheenvuoron piti Pohjois-Suomen aluehallintoviraston johtaja Petteri Koskinen. Epävakaa turvallisuusympäristö Euroopassa jatkunee pitkään. Pohjois-Suomessa on tarpeen jatkaa varautumista painottaen energiaan ja kriittiseen infrastruktuuriin liittyvien elintärkeiden toimintojen turvaamista.
”Alueellisesti pidämme yllä tilannekuvaa, päivitämme riskiarvioita, huolehdimme alueellisesta valmiudesta väestönsuojelussa ja tuemme varautumista kunnissa”, Koskinen totesi.
Varautumisessa jokaisen kansalaisen tulisi huolehtia 72 tunnin kotivaran ylläpidosta.
Alueellisen huoltovarmuuden turvaamiseksi tehty toimenpiteitä
Ajankohtaiset huoltovarmuusasiat ovat keskeisessä asemassa mitä lähemmäksi ensi talvi tulee. Varautumista on tehty suunnitelmallisesti. Alueellisen huoltovarmuuden toimenpiteitä erityisesti sähkön ja energianjakelun turvaamiseksi esitteli Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Joni Kinnunen.
Ukrainan pakolaistilanteen Suomen ja Pohjois-Suomen näkökulmasta esittelivät Maahanmuuttoviraston ylitarkastaja Satu Isokoski ja Pohjois-Pohjanmaan elinkeino, liikenne ja ympäristökeskuksen maahanmuuttopäällikkö Hanna Määttä.
Terveydenhuollon tilanteesta - hoitajien työtaistelutoimien päätyttyä ja koronan jatkaessa kulkuaan perusterveydenhuollossa - kertoivat Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin vs. sairaanhoitopiirin johtaja Juha Korpelainen ja Kainuun soten kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto.
Omat tilannekuvaraporttinsa esittivät alueelliset valmius- ja turvallisuusfoorumit, viranomaistahot ja kolmannen sektorin edustajat. Seuraava alueellisen valmiustoimikunnan kokous on 29.11.2022 klo 9:30.
Lopuksi
Viranomaiset muistuttivat, että yritysten, järjestöjen ja kansalaisten tuki ja omaehtoinen varautuminen sekä havainnot ja palaute ovat tärkeitä vallitsevassa tilanteessa.
Lisätietoja
Ylijohtaja Terttu Savolainen, p. 0295 017 551
Pohjois-Suomi
Turvallisuus ja varautuminen
Yhteyshenkilöt
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut