Teollisuuden nostotöissä vakavia työtapaturmia
Teollisuuden nostotöissä on kuluvana vuonna sattunut tavanomaista useampia vakavia työtapaturmia Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueen työpaikoissa.
”Tapaturmissa on ollut yleensä kyse nostossa käytetyn nostoapuvälineen irtoamisesta tai rikkoutumisesta kesken noston. Nostotöissä sattuneissa työtapaturmissa vahingoittuu yleensä työntekijän kädet tai jalat, jotka jäävät putoavan kappaleen alle”, kertoo ylitarkastaja Piia Koskinen. Koskinen tarkentaa, että vaikka lukumäärällisesti tapaturmia on sattunut alle kymmenen, niin vakavien työtapaturmien ollessa kyseessä määrä on huolestuttava ja kasvussa.
”Työnantajan on huolehdittava, että nostotyöt on suunniteltu etukäteen, nostotöissä käytetään kuhunkin nostoon sopivaa ja turvallista nostoapuvälinettä, ja että työntekijät perehdytetään turvallisiin työskentelytapoihin myös nostoja tehtäessä”, ylitarkastaja Koskinen muistuttaa.
”Nostoapuvälineen valinnassa huomioon otettavia seikkoja ovat esimerkiksi nostettavan kappaleen koko, paino, painopiste ja materiaali. Nostoapuvälineiden kuntoa ja turvallisuutta on muistettava seurata huomioiden valmistajan ohjeet. Vaurioitunutta nostoapuvälinettä ei saa käyttää ja se pitää poistaa käytöstä”, painottaa ylitarkastaja Koskinen.
Työsuojeluviranomainen muistuttaa, että työnantajan on viipymättä ilmoitettava vakavasta työtapaturmasta poliisille ja aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelle. Työsuojeluviranomainen tutkii kaikki tietoonsa tulleet vakavat työtapaturmat kiireellisesti. Tutkimuksessa selvitetään tapahtumien kulku ja työtapaturmaan johtaneet syyt sekä tekijät, joiden avulla voidaan estää samankaltaiset tapaturmat.
Yhteyshenkilöt
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue
Linkit
Tyosuojelu.fi Lisätietoa työnantajan velvollisuuksista vakavien työtapaturmien suhteen Tyosuojelu.fi -verkkopalvelussa.Tietoja julkaisijasta

Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.