Pelastusryhmän vähimmäisvaatimukset eivät edelleenkään täyty kiireellisissä pelastustoimen hälytystehtävissä – aluehallintovirasto on asettanut uhkasakon Satakunnan alueen pelastustoimelle
Pelastustoimen muodostelmilla tulee olla aina johtaja ja riittävä henkilöstö. Satakunnan alueen pelastustoimessa on ollut käytäntö, jossa kiireellisiin pelastustoimen tehtäviin hälytetään sisäministeriön antaman pelastustoimen toimintavalmiutta koskevan suunnitteluohjeen vastaisesti liian vähän henkilöstöä. Lounais-Suomen aluehallintovirasto on tehostanut aiemmin antamaansa korjausmääräystä asettamalla Satakunnan alueen pelastustoimelle 1 500 000 euron suuruisen uhkasakon.
Pienin pelastustoimen kiireellisiin tehtäviin hälytettävä muodostelma on pelastusryhmä, joka koostuu vähintään johtajasta ja kolmesta henkilöstä. Satakunnan pelastustoimen alueella on useita paloasemia, joissa on palkattua henkilökuntaa alle 1+3 henkilöä. Pelastustoimen muodostelma voidaan koota useammasta pelastusyksiköstä, mutta aluehallintoviraston asiassa aiemmin tekemän selvityksen mukaan yksiköt ovat toimineet vuosien ajan itsenäisesti, eikä pelastusryhmän henkilöstömäärän osalta vähimmäisvaatimus ole täyttynyt.
Aluehallintovirasto antoi Satakunnan alueen pelastustoimelle 18.11.2021 korjausmääräyksen. Määräystä tuli noudattaa 30.5.2022 mennessä ja alueen pelastustoimen tuli raportoida toteutetuista toimenpiteistä 30.5.2022 mennessä aluehallintovirastolle. Satakunnan alueen pelastustoimi ei kuitenkaan ryhtynyt korjausmääräyksen edellyttämiin toimenpiteisiin pelastustoimen palvelutasossa olevan huomattavan epäkohdan poistamiseksi eikä raportoinut asiasta aluehallintovirastolle pyydetyssä määräajassa.
Uhkasakon asettamista koskevan päätöksen mukaisesti Satakunnan alueen pelastustoimen tulee raportoida 31.12.2022 mennessä aluehallintovirastolle toteutetuista toimenpiteistä. Aluehallintovirasto tulee arvioimaan 1.1.-30.6.2023 välisenä aikana ovatko toimenpiteet olleet riittäviä pelastustoimen palvelutasossa olevan huomattavan epäkohdan poistamiseksi.
Lisätietoja:
Johtaja Ilkka Horelli 0295 018 061
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut