Telakoilla työskentelevillä on oltava veronumero heinäkuusta alkaen
Pakollisen veronumeron käyttö laajenee rakennustyömailta telakoille. Laivanrakennustelakoilla työskentelevällä tulee olla veronumerorekisteriin merkitty veronumero 1.7.2022 alkaen. Lisäksi hänellä on oltava kuvallinen tunnistekortti, kun hän liikkuu telakka-alueella.
Veronumeromenettelyn tavoitteena on torjua harmaata taloutta. Rakennusalalla veronumero on ollut pakollinen vuodesta 2012.
Veronumero on hankittava ennen työn aloittamista
Työntekijän tulee olla veronumerorekisterissä ennen työnteon alkua. Veronumero on merkittävä kuvalliseen tunnistekorttiin. Tunnistekortin on oltava yhteisellä työpaikalla työskentelevällä henkilöllä näkyvillä, kun hän liikkuu työmaalla tai telakka-alueella.
Telakka-alueella työskentelevien ulkomaisten työntekijöiden, jotka eivät ole ennestään Verohallinnon asiakasrekisterissä, tulee hakea ennen työskentelyn aloittamista suomalainen henkilötunnus henkilökohtaisesti verotoimistosta. Suomalainen henkilötunnus on edellytys veronumeron antamiselle ja veronumerorekisteriin merkitsemiselle. Työntekijä tai työnantaja voi merkitä veronumerorekisteriin laivanrakennusalan työntekijänä OmaVerossa tai pyytää merkintää soittamalla Verohallinnon palvelunumeroon 029 497 070.
Veronumerorekisterin avulla valvotaan rakennusalalla ja telakka-alueella toimivien henkilöiden henkilötunnisteen oikeellisuutta sekä työnantajan ja työntekijän verotukseen liittyviä velvollisuuksia.
Muutos tehostaa valvontaa
Työsuojeluviranomainen valvoo työpaikkatarkastuksilla, että telakoilla työskentelevät käyttävät kuvallista tunnistekorttia ja että pääasiallista määräysvaltaa käyttävä työnantaja pitää telakka-alueella työskentelevistä ajantasaista luetteloa.
Veronumeron käytön laajeneminen telakoille edistää työsuojeluviranomaisten toimintaedellytyksiä erityisesti ulkomaalais- ja tilaajavastuuvalvonnassa. Se parantaa viranomaisen mahdollisuuksia selvittää todellisia sopimusketjuja, yritysten välisiä sopimussuhteita ja ulkomaalaisten työntekijöiden työnantajia telakoilla.
Veronumerosta lisätietoa verkossa
Työsuojeluviranomaisten ja Verohallinnon järjestämän verkkoseminaarin tallenne: Veronumeroinfo telakka-alalle, 8.6.2022
Henkilötunniste ja veronumero. Tyosuojelu.fi
Rakennustyömaalle tai telakalle - työntekijän toimintaohjeet - vero.fi
Yhteyshenkilöt
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue
Ylitarkastaja Tommi Lehtinen, 0295 130 162, [email protected]
Asiakkuusyksikkö, Verohallinto
Linkit
Tyosuojelu.fiTietoja julkaisijasta

Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.