Asiantuntija-alustuksena kuultiin Turvallisuuskomitean yleissihteeriä Christian Perheentupaa. Turvallisuuskomitea päivittää parhaillaan yhteiskunnan turvallisuusstrategiaa, joka koostuu yhteiskunnan tärkeimpien toimintojen ja niihin liittyvien uhkien tunnistamisesta sekä uhkien torjumiseksi tehtävistä toimista.
Turvallisuuskomitea on myös vielä ennen juhannusta antamassa suosituksensa varautumisasioista alueille. Kokonaisturvallisuuden hahmottamisen kannalta on tärkeää tunnistaa valmiusasioista päättävät eri tahot ja niiden toimintatavat, jotta häiriötilanteissa toimiminen olisi mahdollisimman sujuvaa. Alueellisten yksiköiden, yhteistoimintaverkostojen ja poliittisen ohjauksen yhteensovittamiseen on kiinnitettävä huomiota.
Myös alueellisten viranomaisten antamissa tilannekatsauksissa nostettiin esille varautumiseen liittyvät verkostot, huomioiden erityisesti hyvinvointialueiden aloittaminen ensi vuoden alussa.
Huoltovarmuuden tilanne on vakaa, Ukrainan pakolaisvirta on tasaantumassa
Lounais-Suomen huoltovarmuuden tilanne on edelleen hyvällä tasolla, joskin erityisesti broilerituotanto ja rakennusteollisuus kärsivät tuotanto- ja hankintakustannusten voimakkaasta noususta sekä joidenkin komponenttien saatavuusvaikeuksista. Huoltovarmuuskeskukselta on lähiaikoina valmistumassa raportti Lounais-Suomen pk-yrityksille suunnatun varautumis- ja huoltovarmuuskyselyn tuloksista, ja vuoden 2021 huoltovarmuustilannekatsaus julkistetaan 16.6.2022.
Ukrainan sotaa on paennut ulkomaille jo 7.2 miljoonaa ihmistä, mutta muuttoliike takaisinpäin on kiihtymässä – Ukrainaan palaa jo enemmän ihmisiä kuin sieltä pakenee. Maahanmuuttoviraston (Migri) tilastojen mukaan Suomeen saapuneista pakolaisista 34 % on majoitettu vastaanottokeskuksiin ja 64 % asuu yksityismajoituksessa (Varsinais-Suomessa jopa lähes 80 %). SPR:n vastaanottokeskusten vapaalle kapasiteetille on kuitenkin kysyntää, sillä majoitustarve alkaa hiljalleen kääntyä yksityismajoituksesta vastaanottokeskuksiin.
Kokouksen puheenjohtaja, ylijohtaja Leena Räsänen kiteytti lopuksi tilannekatsaukset toteamalla, että valmius- ja varautumisasioihin on alueella kiinnitetty kiitettävästi huomiota. Kunnat ja viranomaiset ovat nyt ryhtyneet konkreettisiin toimenpiteisiin ja muun muassa päivittäneet varautumis-, jatkuvuus- ja evakuointisuunnitelmiaan, tarkistaneet kriisijohtamisen toimintatapamallejaan ja pelastuslaitoksilla on tehty alueellisia riskiarvioita.
Medialle:
Lisätietoa:
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Lounais-Suomen valmiustoimikunnan tehtävänä on ylläpitää turvallisuustilannekuvaa, toimia varautumisen yhteensovittavana elimenä ja tiedonvaihdon foorumina sekä edistää alueellista ja paikallista turvallisuussuunnittelua ja turvallisuusyhteistyötä. Lounais-Suomen valmiustoimikunnan kutsuu koolle aluehallintovirasto ja siihen kuuluvat Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakuntien keskeiset viranomaiset ja toimijat, kuten Puolustusvoimien, poliisin, pelastuslaitosten ja rajavartiolaitoksen edustajat sekä muuan muassa sairaanhoitopiirien, kirkon ja järjestöjen edustajat.