Etelä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt kahdelle henkilölle seuraamusmaksun eläinten laittomasta maahantuonnista. Toisessa tapauksessa hevoskuljettaja yritti tuoda maahan hevosia väärillä terveystodistuksilla, ja hänelle määrättiin 3000 euron seuraamusmaksu. Toisessa tapauksessa henkilö yritti tuoda maahan koiranpentuja myyntitarkoituksessa ilman lain mukaisia terveystodistuksia. Tästä tapauksesta määrättiin 2000 euron seuraamusmaksu. Molemmat tapaukset paljastuivat tammikuussa Länsisataman rajatarkastuksissa.
Hevoskuljettajan tapauksessa kaupungin valvontaeläinlääkärin tarkastuksessa havaittiin, että yhdellä hevosista ei ollut passia ja kaikilta kolmelta hevoselta puuttui terveystodistus. Sen sijaan hevoskuljettaja esitti tarkastuksessa terveystodistuksia, jotka eivät kuuluneet kyseisille hevosille.
”Hevoskuljettajan toimintatavat osoittavat piittaamattomuutta eläintautien torjunnasta, siihen liittyvästä velvoitteesta esittää asianmukaiset terveystodistukset sekä eläinten kuljetuksen aikaisesta hyvinvoinnista”, toteaa Etelä-Suomen aluehallintoviraston läänineläinlääkäri Sari Haikka.
Hevoset palautettiin välittömästi takaisin lähtömaahan.
Viranomaistoimin vastustettavien tautien vuoksi on hevosille lain mukaan tehtävä tarkastus, josta kirjataan todistus TRACES-järjestelmään. Tarkastuksen tekee ja todistuksen kirjaa lähtömaan eläinlääkäri enintään 48 tuntia ennen maahantuloa.
Myös myyntitarkoituksessa tuoduista lemmikkieläimistä vaaditaan terveystodistus
”Terveystodistukset vaaditaan myös lemmikkieläimistä, jos niitä tuodaan maahan myyntitarkoituksessa, jos tuontia seuraa omistajuuden vaihtuminen tai jos kuriiripalvelu tuo lemmikin maahan”, muistuttaa Sari Haikka. ”Tällä suojellaan eläimiä ja ihmisiä vakavilta taudeilta ja tehostetaan valvontaa myös eläinten hyvinvoinnin osalta.”
Koiranpentujen tapauksessa henkilö yritti tuoda maahan neljää koiraa ilman asianmukaisia terveystodistuksia. Henkilö esitti viranomaisille tuovansa pennut maahan itselleen mutta todellisuudessa oli tuonut koiranpennut maahan myyntitarkoituksessa. Koiranpennut määrättiin lopetettavaksi, koska maahantuoja ei halunnut palauttaa pentuja lähtömaahan.
1.1.2022 voimaan tulleen eläintautilain muutoksen myötä aluehallintovirasto ja Tulli saivat uuden toimivallan, jonka perusteella ne voivat määrätä eläinten laittomasta maahantuonnista 300–5000 euron suuruisen seuraamusmaksun. Maksun suuruus arvioidaan tapauskohtaisesti.
”Tuontiehtojen selvittämisestä ja täyttymisestä vastaa eläimen tuoja”, painottaa Sari Haikka.
Eläinten maahantuontia valvotaan viranomaisten yhteistyössä. Aluehallintovirasto valvoo tuontia eläintautilain mukaisesti erityisesti eläintautien torjunnan näkökulmasta. Valvontaa tehdään ennakkoon ilmoittamattomina pistotarkastuksina rajanylityspaikoilla.
Lue lisää:
Lisätietoa Ruokaviraston verkkosivuilta:
Lisätietoa medialle:
läänineläinlääkäri Sari Haikka
p. 0295 016 104
[email protected]
Etelä-Suomen aluehallintovirasto