Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 2.5.2022 Varkauden kaupungin lastensuojelun järjestämisen lainmukaisuutta koskevan valvontapäätöksen. Asia tuli vireille kaupungin viranhaltijoiden ohjauspyynnöstä sekä sosiaalihuoltolain 48 § mukaisista ilmoituksista.
Aluehallintoviraston harkitsema määräys lieveni huomautukseksi, koska Varkauden kaupunki oli jo ryhtynyt toimenpiteisiin puutteiden korjaamiseksi muun muassa palkkaamalla lisää henkilöstöä lastensuojeluun ja lapsiperhepalveluihin.
Lastensuojelun asiakassuunnitelmat täytyy tehdä lain edellyttämällä tavalla ja lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärät tulee saattaa lain mukaiseksi 30.6.2022 mennessä
Saadun selvityksen mukaan lastensuojelun avohuollossa oli 7.4.2022 yhteensä 125 asiakasta. Asiakassuunnitelmista 87/125 oli ajan tasalla, lopuissa oli puutteita tai viivästymisiä. Aluehallintoviraston näkemyksen mukaan laatimaton tai viivästynyt asiakassuunnitelma voi heikentää tai vaarantaa lapsen sekä huoltajien sitoutumista tarjottavaan tukeen ja järjestettäviin tukitoimiin. Tällaisessa tilanteessa on mahdollista, että lastensuojelua ei voida tehdä lain tarkoittamalla tavalla tai sen tavoitteita ei voida toteuttaa lapsen edun mukaisesti. Asiakasturvallisuus ja lapsen etu voivat vaarantua.'
Aluehallintovirasto toteaa päätöksessään, että lastensuojelun avo-, sijais- ja jälkihuollon palvelujentarpeen arviointi ja niiden myöntäminen ovat sosiaalityöntekijälle laissa määriteltyjä tehtäviä. Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tehtävään kuuluu valvoa lapsen edun toteutumista koko lastensuojeluprosessin ajan. Tämän mahdollistamista varten lastensuojelulaki pyrkii turvaamaan lakisääteisten työntekijöiden työtehtävät kohtuullisilla asiakasmäärillä. Työnantajan velvollisuus on huolehtia, että nämä asiakasmäärät pysyvät lastensuojelulain 13 b § mukaisina. Kyseisiä asiakasmääriä ei voi ylittää rikkomatta lakia. Varkauden lastensuojelun asiakasmäärä on saadun selvityksen mukaan tällä hetkellä lainmukainen suhteessa sosiaalityöntekijöiden kokonaismäärään.
Jälkihuoltoon oikeutettujen lasten itsenäistymisvarojen kertyminen saatettava lainmukaiseksi 30.6.2022 mennessä – jälkihuollon laatuun ja riittäviin palveluihin kiinnitettävä huomiota
Aluehallintovirasto antoi huomautuksen myös jälkihuollon järjestämisen laiminlyönnistä ja edellytti Varkauden kaupungin huolehtimaan viimeistään 30.6.2022 mennessä siitä, että kaikkien jälkihuoltoon oikeutettujen itsenäistymisvarat kertyvät lain edellyttämällä tavalla. Antamassaan selvityksessä kaupunki oli arvioinut korjaavansa asian annettuun määräaikaan mennessä.
Aluehallintovirasto kiinnitti Varkauden kaupungin huomiota siihen, että jälkihuollon asiakkaille on tarjottava sosiaalihuoltolain 30 § mukaisesti laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa varaamalla työhön riittävät henkilöstöresurssit ja yksilölliset asiakkaiden tarpeista lähtevät palvelut.
Itä-Suomen aluehallintoviraston valvontapäätös kokonaisuudessaan (pdf)
Lisätietoja
sosiaalihuollon ylitarkastaja Sanna Tahvanainen, p. 0295 016 800 (vaihde)
[email protected], Itä-Suomen aluehallintovirasto