Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto myönsi yli 360 000 euroa yleisten kirjastojen kehittämiseen
Kirjastojen toiminnan kehittämisessä korostuu lukemisen edistäminen, kirjastojen vaikuttavuus ja uudet toimintamallit. Aluehallintovirasto myönsi avustusta maaliskuussa 2022 yhteensä 27 hankkeelle. Avustusta saaneita kuntia on kaikissa alueen maakunnissa.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt alueensa kunnille yhteensä 361 750 euroa kirjastojen alueelliseen ja paikalliseen kokeilu- ja kehittämistoimintaan.
Kuntien kirjastot hakivat marras-joulukuussa 2021 avustuksia muun muassa lukemisen edistämisen, jatkuvan oppimisen, uusien toimintamallien kehittämisen ja sananvapauden kokonaisuuksiin.
Länsi- ja Sisä-Suomen alueella korostuivat lukemisen edistäminen ja uusien toimintamallien kehittäminen
Etelä-Pohjanmaalla Alajärvi kehittää seitsemän kunnan alueella 4.–6. luokkalaisten lukutaitoa osallistavilla menetelmillä. Seinäjoki vahvistaa lasten ja nuorten lukutaitoa tukevia rakenteita kehittämällä kirjastojen ja perusopetuksen yhteistyötä.
Pohjanmaalla Kaskinen monipuolistaa palvelumuotoilun keinoin kirjastotilaa.
Pirkanmaalla Valkeakoski elävöittää etenkin päiväkoti-ikäisten ja alkuopetukseen osallistuvien lukutukea teatterin ja draamallisen kirjavinkkauksen keinoin. Kuhmoisissa kokeillaan pop up -kirjastotoimintaa elämyksellisillä menetelmillä.
Keski-Suomessa Muurame toimeenpanee kansallista lukutaitostrategiaa ja vahvistaa monilukutaitoja eri kohderyhmille. Kyyjärvellä herätellään yhteistyökumppaneiden kanssa innostusta ja kiinnostusta lukutaitoon.
Kirjastojen omatoimipalvelua kehitetään Orivedellä, Ruovedellä, Perhossa sekä Lestijärvellä.
Hankkeille myönnetyt avustukset jakaantuvat alueen maakuntiin seuraavasti:
Maakunta |
Avustussumma yhteensä (euroa) |
Etelä-Pohjanmaa |
128 000 |
Keski-Pohjanmaa |
69 000 |
Keski-Suomi |
31 500 |
Pirkanmaa |
71 850 |
Pohjanmaa |
61 400 |
Lisätietoa avustusta saaneista hankkeista:
Lisätietoa medialle:
kirjastotoimen ylitarkastaja Jonna Toukonen, p. 029 501 8222, jonna.toukonen(a)avi.fi
kirjastotoimen ylitarkastaja Mika Mustikkamäki, p. 029 501 8843, mika.mustikkamaki(a)avi.fi
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut