Työturvallisuuden vaarantaminen läpi organisaation johti sakkoihin toimitusjohtajalle ja esimiesportaalle sekä yhtiölle
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Päijät-Hämeessä sijaitsevan yhtiön toimitusjohtajan 30 päiväsakkoon, tuotantopäällikön 20 päiväsakkoon ja molemmat lähiesimiehet 15 päiväsakkoon sekä yhtiön 25.000 euron suuruiseen yhteisösakkoon. Käräjäoikeus antoi tuomion 23.3.2022.
Yhtiössä oli tapahtunut muutaman kuukauden sisällä kaksi tapaturmaa. Ensimmäisessä tapaturmassa oli kyse työskentelystä suojaamattomalla koneella ja toisessa koneen puhdistamisesta sen käynnissä ollessa. Molemmat toimintatavat olivat yhtiössä yleisesti hyväksyttyjä.
Yhtiön toiminnassa havaittiin useita työturvallisuusrikkeitä
Yhtiössä oli rikottu useita muitakin työturvallisuuslain säännöksiä. Asianmukaisesta haitta- ja vaaratekijöiden arvioinnista ei ollut huolehdittu. Esimiesten tehtäviä ja vastuita ei ollut riittävästi määritelty. Esimiesten kouluttamisesta ei ollut huolehdittu. Käräjäoikeus katsoi toimitusjohtajan olleen tietoinen mainituista puutteellisuuksista ja olleen asemansa perusteella velvollinen huolehtimaan työturvallisuuspuutteiden asianmukaisesta kuntoon saattamisesta.
Tuotantopäällikkö oli osaltaan vastuussa koneessa olleesta turvallisuuspuutteesta ja myös työntekijöiden käyttämästä vaarallisesta työtavasta, joista tuotantopäällikön olisi asianmukaisen valvonnan perusteella tullut olla tietoinen. Tuotantopäällikkö ei ollut valvonut, että hänen alaisessaan työssä lähiesimiehet huolehtivat omista tehtävistään eikä varmistanut, että työntekijät saavat asianmukaisien opastuksen ja ohjauksen. Lähiesimiehet olivat laiminlyöneet työnjohto- ja valvontavelvollisuutensa.
Ennalta-arvaamattomuudesta ei ollut kyse
Vastaajat katsoivat, että työntekijöiden ohjeiden vastaisen menettelyn ja heidän huolimattomuutensa vuoksi kyse oli ennalta-arvaamattomista tapahtumista. Käräjäoikeus totesi, että työntekijän virheellinenkään menettely ei sulje pois työnantajan tai tämän edustajan vastuuta työturvallisuutta koskevista velvollisuuksistaan.
Työnantajan vastuun rajaaminen ennalta-arvaamattomien olosuhteiden vuoksi edellyttäisi, että kyseessä olisi tilanne, johon työnantaja ei voi vaikuttaa. Tällaisesta tilanteesta ei ollut nyt kyse, koska työnantaja oli muun muassa laiminlyönyt asianmukaisen haitta- ja vaaratekijöiden selvityksen ja arvioinnin. Siitä ei ollut myöskään kyse syystä, että yhtiössä oli yleisesti käytössä tapa työskennellä tietyissä työtehtävissä suojaamattomalla koneella sekä käyttää puhdistustyössä vaarallista työtapaa.
Työturvallisuuden on oltava osa yrityksen toimintaa ja johtamista
Käräjäoikeus totesi, että yhtiössä on yleisellä tasolla panostettu tuotannollisiin tekijöihin työsuojelullisten kysymysten sijaan. Lisäksi yhtiössä oli suhtauduttu jossakin määrin piittaamattomasti lain säännöksiin ja työsuojeluviranomaisten määräyksiin. Myös se, että toimitusjohtaja oli osallinen rikokseen ja sallinut rikoksen, oli yhteisövastuun perusteena.
Työsuojelun lakimies Anna-Maija Heino muistuttaa, että työturvallisuus on syytä nostaa osaksi yrityksen kaikkea muutakin toimintaa ja johtamista.
Päijät-Hämeen käräjäoikeuden tuomio 23.3.2022 numero 22/112413. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Yhteyshenkilöt
Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue
Tietoja julkaisijasta
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.