Koriasentajana työskennellyt työntekijä oli ollut siirtämässä valmisteilla ollutta puoliperävaunua tuotantolinjalla eteenpäin. Työstettävän vaunun liikkumista oli säädelty paineilmalla, minkä johdosta työntekijä oli joutunut työskentelemään liikkuvan vaunun etupuolella. Työntekijä oli jäänyt puristuksiin siirrettävän vaunun ja edessä olleen auton väliin rinnan ja käden kohdalta.
Oikeudessa työturvallisuusrikoksesta syytettyinä olivat sekä työnantajayhtiö että vahingoittuneen työntekijän esimiehet vuorotyönjohtaja ja valmistuspäällikkö. Käräjäoikeuden tuomion mukaan työnantaja oli laatinut vaarojen arvioinnin puutteellisesti, koska puristumisvaaraan ei ollut siinä kiinnitetty huomiota. Oikeus katsoi myös, että työnantajan edustajat olivat tienneet vaarallisesta työtavasta vaikka yleinen ohjeistus työpaikalla olikin ollut se, ettei vaunun eteen saanut mennä, kun vaunua oltiin liikuttamassa. Virheellisen työtavan sallimisesta ja turvallisten työtapojen seurannan puutteista esimiehille tuomittiin 30 päiväsakon suuruiset sakkorangaistukset.
Työsuojelulakimies Aki Eriksson muistuttaa, että huolellinen vaarojen arviointi luo pohjan kaikelle työpaikan työturvallisuudelle. ”Tapauksessa työnantaja oli kyllä arvioinut työpaikan vaaroja, mutta koska arvioinnin tekijät olivat tottuneet virheelliseen työtapaan, ei sen vaarallisuutta ollut riittävästi tunnistettu. Tällöin myös oikeiden työtapojen ja teknisten turvallisuusratkaisuiden varmistaminen jää toteutumatta.”
Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomio 28.2.2022, R 21/3999.