Valvontaviranomaiset ovat valvoneet vähimmäismitoituksen toteutumista Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n vuosina 2020 ja 2021 toteuttamien seurantakyselyjen perusteella. Viimeisimmät tiedot ovat vuoden 2021 seurantaan perustuvia.
”Valvira on yhdessä aluehallintovirastojen kanssa antanut kunnille ja palveluntuottajille runsaasti ohjausta ja neuvontaa vanhuspalvelulain muutosten toteuttamiseen. Positiivista on, että osa palvelujen tuottajista on pystynyt lisäämään henkilöstöä ja parantamaan sijaisjärjestelyjä. Myös työn tarkoituksenmukaiseen organisointiin on kiinnitetty huomiota − hoitohenkilöstön työaika kohdentuu enemmän asiakkaiden hoivaan ja huolenpitoon ja omavalvontaa on yksiköissä vahvistettu. Näyttäisi siltä, että kunnissa on valvottu mitoituksen toteutumista erityisesti ostopalveluissa. Alueilla on kuitenkin vaihtelua vähimmäismitoituksen toteutumisessa”, kertoo Valviran ylitarkastaja Elina Uusitalo.
Positiivisesta kehityksestä huolimatta edelleenkään kaikki vanhuspalveluja tuottavat yksiköt eivät ole pystyneet täyttämään henkilöstön vähimmäismitoitusta. Tämä käy ilmi viimeisimmästä hoivakotien henkilöstömitoitusta koskevasta THL:n Vanhuspalvelujen tila -seurannasta. Seurannan verkkosivuilla voi tarkastella ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoitusta yksiköissä. Sivuilta löytyvät myös tiedot mitoituksen alittaneista yksiköistä.
Nykytilanteesta valvontaviranomaiset ovat huolissaan. Pitkään jatkunut pandemia aiheuttaa riskin riittävän henkilöstömitoituksen toteutumiselle.
Valvontaviranomaiset jatkavat vähimmäismitoituksen valvontaa.
”Sekä yksityisten että julkisten palvelujen tuottajien velvollisuus on turvata ikäihmisen oikeus laadukkaaseen ja palvelujen tarpeen mukaiseen hoivaan ja huolenpitoon kaikkina aikoina”, Uusitalo korostaa.
Vanhuspalvelulakiin 2020 säädetyllä vähimmäismitoituksen tavoitteena on ollut iäkkäiden asumispalvelujen laadun sekä asiakas- ja potilasturvallisuuden parantaminen varmistamalla hoitohenkilökunnan riittävä määrä ja osaaminen.
Lisätietoja:
Vanhuspalvelujen tila -seuranta (thl.fi)
Vanhuspalvelujen työvoimapula kärjistyy kotihoidossa – neljännes yksiköistä tekee joka viikko töitä riittämättömällä henkilöstöllä (thl.fi)
Asiakas- ja potilasturvallisuus edellyttää henkilöstön riittävää koulutusta, osaamista ja määrää (valvira.fi)
Valvontaviranomaiset selvittävät, miksi kymmenet hoivakodit jättivät henkilöstömitoitustietonsa ilmoittamatta (valvira.fi)
Vanhuspalvelulain mukaisten henkilöstömitoitusten valvonta alkaa (valvira.fi)
Valvontatoimenpiteitä suunnitteilla hoivakoteihin, joissa henkilöstömitoitus ei ole lain mukainen (valvira.fi)