Asbestipölyltä suojautumisessa puutteita rakennustyömailla
Työsuojeluviranomaisten valvontahavaintojen mukaan rakennuspurkutyömailla suojaudutaan asbestipölyn vaaroihin edelleen puutteellisesti. Vuonna 2021 työsuojeluviranomaiset tekivät noin reilut 350 asbestiin liittyvää työsuojelutarkastusta.
”Työmailla oli eniten puutteita asbestipölyn hallinnan suojauksessa ja asbestityön ennakkoilmoituksissa. Vakavia puutteita on ollut erityisesti asbestialtistumisen seurantamittaukissa. Myös esimerkiksi lähes jokaisessa asbestityöilmoituksessa oli puutteita”, kertoo ylitarkastaja Mikko Koivisto.
Sen sijaan rakennushankkeiden asbestiluvat olivat pääosin kunnossa.
Valvonnalla työsuojeluviranomaiset (avi) pyrkivät siihen, että työnantajat ja muut lainsäädännön mukaisesti vastuussa olevat tahot noudattavat asbestipurkutyön työturvallisuuden lainsäädäntöä.
Yhteyshenkilöt
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue
Tietoja julkaisijasta
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.