Itä-Suomen aluehallintovirasto on käynnistänyt arvioinnin rajoitusten tiukentamisesta Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueilla
Vaikeutuneen koronatilanteen vuoksi Itä-Suomen aluehallintovirasto on käynnistänyt arvioinnin rajoitusten tiukentamista Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirien kuntien alueilla. Myös Itä-Savon osalta arviointi on meneillään.
Mahdolliset päätökset tiukennetuista kokoontumisrajoituksista annetaan aikaisintaan tiistaina 21.12.2021 siten, että ne tulevat voimaan aikaisintaan torstaina 23.12.2021. Itä-Savon osalta arviointi käynnistettiin aikaisemmin ja mahdolliset päätökset valmistuvat samassa aikataulussa.
Tiukentuvien kokoontumisrajoitusten lisäksi Itä-Suomen aluehallintovirasto harkitsee mahdollista tartuntatautilain pykälän 58d mukaista päätöstä asiakas- ja yleisötilojen käytöstä. Päätöksen tavoitteena olisi, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktien aiheuttamaa koronatartunnan riskiä voitaisiin ehkäistä.
Yhteyshenkilöt
ylitarkastaja Emma-Lotta Kinnunen, p. 0295 016 863
terveydenhuoltoyksikön päällikkö, aluehallintoylilääkäri Sami Remes, p. 0295 016 876
johtaja Ulla Ahonen, p. 0295 016 888
ylijohtaja Soile Lahti, p. 0295 016 964
[email protected], Itä-Suomen aluehallintovirasto
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut