Aluehallintovirasto ei hyväksynyt haettua vastaanotettavan jätemäärän lisäystä eikä toiminta-ajan pidentämistä esitetyn mukaisina. Laitokselle saa vastaanottaa vuosittain enintään 20 000 tonnia jätteitä. Jätteiden suurimman kertavaraston sallittu koko on pidetty nykyisellä tasolla. Myös laitoksen toiminta-aika on pidetty ennallaan (ma-pe klo 7–22). Kesällä ilta-aikaan laitoksella saa toimia vain sisätiloissa ja vastaanottaa pienkuormia. Toiminta-ajan laajentamista viikonlopuille tai arkipyhille ei ole myönnetty. Kuutena lauantaina syyskuun ja toukokuun välisenä aikana voidaan laitokselle kuitenkin ottaa vastaan pienkuormia.
Ympäristön pilaantumisen vähentämiseksi, toiminnan riskien pienentämiseksi ja lähiasutukselle aiheutuvien haittojen vähentämiseksi, ympäristöluvassa on määrätty muun muassa jätteiden vastaanotosta ja varastoinnista, melumittauksista ja meluntorjuntarakenteista, hule- ja salaojavesien tarkkailusta sekä laitosalueen ja ympäristön puhtaanapidosta. Meluntorjuntarakenteet on määrätty toteutettavaksi 31.12.2022 mennessä.
Toiminnan voi aloittaa, kun laajennusalueen meluntorjuntarakenteet ja vesien johtamisjärjestelmät on toteutettu
Aluehallintovirasto on myöntänyt Puijon Romu Oy:lle oikeuden aloittaa toiminnan laajennusalueella lupamääräyksiä noudattaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, kun laajennusalueen meluntorjuntarakenteet ja vesien johtamisjärjestelmät on toteutettu. Lisäksi aluehallintovirasto on määrännyt toiminnanharjoittajan asettamaan vakuuden ympäristön saattamiseksi ennalleen lupapäätöksen kumoamisen tai lupamääräysten muuttamisen varalle.
Päätös nro 114/2021 on nähtävänä aluehallintovirastojen Lupa-tietopalvelussa. Päätökseen saa hakea valittamalla muutosta 26.1.2022 saakka. Asia löytyy diaarinumerolla ISAVI/1936/2020
Aluehallintovirastojen vesi- ja ympäristölupien tietopalvelu