Lounais-Suomi: Tietyistä eteläisen Afrikan maista saapuvat henkilöt määrätään pakolliseen terveystarkastukseen Turun lentoasemalla sekä Naantalin, Porin, Rauman ja Turun satamissa
Lounais-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt Naantalin, Porin, Rauman ja Turun kaupungit järjestämään terveystarkastuksen kaikille maahan saapuville henkilöille, jotka ovat oleskelleet maissa, joissa on havaittu B.1.1.529-virusmuunnoksen leviämistä. Lisäksi kyseiset maahantulijat on määrätty osallistumaan terveystarkastukseen, jonka osana voidaan ottaa koronavirusnäyte.
Uuden Etelä-Afrikan koronavirusmuunnoksen (B.1.1.529) vuoksi Lounais-Suomen aluehallintovirasto on 27.11.2021 tehnyt kaksi kiireellistä päätöstä koskien rajanylityspaikkojen terveysturvallisuutta. Molemmat päätökset ovat tulleet voimaan välittömästi ja ovat voimassa vuoden loppuun asti.
Terveystarkastukseen osallistuminen - koskee maahan saapuvia henkilöitä
Tartuntalain 16 pykälän nojalla Lounais-Suomen aluehallintovirasto määrää tietyistä eteläisen Afrikan maista Suomeen saapuvat henkilöt osallistumaan pakolliseen terveystarkastukseen, jonka osana voidaan ottaa koronavirusnäyte. Määräys pakolliseen terveystarkastukseen osallistumisesta koskee henkilöitä, jotka ovat viimeisen 14 päivän sisällä oleskelleet jossakin seuraavista maista:
- Etelä-Afrikka
- Namibia
- Botswana
- Zimbabwe
- Lesotho
- Eswatini (Swasimaa)
- Mosambik
- Malawi.
Päätöksessä mainittu maaluettelo perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta 27.11. saatuihin tietoihin siitä, missä maissa uuden virusmuunnoksen leviämistä on toistaiseksi havaittu. THL päivittää maaluetteloa sitä mukaan, kun uutta tietoa saadaan. Määräys terveystarkastukseen osallistumisesta ei koske alle 6-vuotiaita lapsia.
Päätös terveystarkastuksen järjestämisestä - koskee Naantalin, Porin, Rauman ja Turun kaupunkeja
Lounais-Suomen aluehallintovirasto on tartuntatautilain 15 pykälän perusteella määrännyt Naantalin, Porin, Rauman ja Turun kaupungit järjestämään terveystarkastukset henkilöille, jotka saapuvat maahan Turun lentoaseman tai Naantalin, Porin, Rauman tai Turun satamien kautta ja ovat viimeisen 14 vuorokauden aikana oleskelleet edellä listatuissa maissa. Terveystarkastuksessa voidaan ottaa koronanäyte.
Kunnat vastaavat terveystarkastusten ja koronatestausten järjestämisestä alueellaan, myös rajanylityspisteillä.
Uusi virusmuunnos vaatii tehokkaita toimia
Päätöksiä tehdessään Lounais-Suomen aluehallintovirasto on ottanut huomioon sosiaali- ja terveysministeriön 27.11.2021 antaman ohjauksen terveystarkastusten välttämättömyydestä koronaviruksen uuden muunnoksen leviämisen ehkäisyssä.
Uuden virusmuunnoksen arvioidaan muodostavan merkittävän epidemiauhan, sillä sen epäillään leviävän aiempia virusmuunnoksia nopeammin ja mahdollisesti aiheuttavan tautitapauksia myös täyden rokotussarjan saaneille. Tarkemman tutkimustiedon puuttuessa virusmuunnoksen aiheuttamaan uhkaan tulee varovaisuusperiaatteen mukaisesti vastata tehokkailla toimenpiteillä. Aluehallintovirasto on arvioinut, että tilanteen vakavuudesta johtuen määräykset on syytä saattaa voimaan välittömästi.
Lisätietoa - Lounais-Suomen aluehallintoviraston päätökset
- Päätös terveystarkastukseen osallistumisesta, TTL 16, 27.11.2021 (avi.fi, yleistiedoksiannot)
- Päätös terveystarkastuksen järjestämisestä, TTL 15. 27.11.2021 (pdf)
Medialle
Ylijohtaja Leena Räsänen p. 0295 017 385. Haastattelupyynnöt: Lähetä tekstiviesti tai jätä soittopyyntö
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut