Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto määräsi Jyväskylän kaupungin turvaamaan Akseli ja Elina-yksikön hoidon laadun ja turvallisuuden
Määräyksen lisäksi aluehallintovirasto antoi 24.11.2021 huomautuksen yksikön epäkohdista Jyväskylän sosiaali- ja terveyslautakunnalle sekä yksikön palveluesihenkilölle vastaisen toiminnan varalle. Aluehallintovirasto jatkaa yksikön valvonta-asian käsittelyä valvontapäätöksen perusteella toimitettavan selvityksen jälkeen.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto avasi Jyväskylän kaupungin lyhytaikaishoidon yksikön Akseli ja Elinan valvonnan 17.5.2021 Jyväskylän kaupungin valvontakoordinaattorien yhteydenoton perusteella. Valvontakoordinaattorit olivat selvittäneet asiakaspalautetta, johon liittyen yksiköstä oli toimitettu heille selvitys, jonka perusteella Akseli ja Elinan toiminnassa havaittiin epäkohtia. Aluehallintovirastoon oli lisäksi yhteydessä asiakkaan läheinen, jonka mukaan asiakkaan lääkitys on toteutettu väärin. Yksiköstä saadun selvityksen mukaan lääkehoidossa, henkilöstön osaamisessa, yöaikaisen hoidon toteuttamisessa, kirjaamisessa ja poikkeamailmoitusten käsittelyssä ilmeni puutteita.
Selvitettyään asiaa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto määräsi päätöksellään 24.11.2021 Jyväskylän kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan huolehtimaan 31.12.2021 mennessä siitä, että Akseli ja Elinassa on yöaikaan hoidon tarvetta vastaava määrä hoitohenkilöstöä asiakasturvallisuuden varmistamiseksi. Yksikössä tulee työskennellä neljä hoitajaa yöaikaan aina, kun yksikön eri kerroksissa on asiakkaita. Lisäksi yksikön asiakasturvallisuutta on vahvistettava siten, että teknologisia ratkaisuja, kuten ovihälyttimiä ja liiketunnistimia, otetaan viipymättä käyttöön.
Jyväskylän kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta sai aluehallintovirastolta huomautuksen sen vuoksi, että Akseli ja Elinan henkilöstön osaamisessa on ollut puutteita, joka on vaarantanut yksikön asiakasturvallisuuden vakavasti. Aluehallintovirasto antoi lisäksi huomautuksen yksikön palveluesihenkilölle siitä, että yksikön omavalvontaa ei ole toteutettu asianmukaisesti poikkeamailmoitusten käsittelyn ja niiden perusteella toteutettavien toimenpiteiden osalta. Myös yksikön tiedonkulussa on ollut puutteita. Yksikön riskinhallinta ja palvelun laadunvarmistus on ollut puutteellista ja aiheuttanut vakavaa asiakasturvallisuuden vaarantumista.
Aluehallintovirasto kiinnitti lisäksi Akseli ja Elinan palveluesihenkilön huomiota yksikön lääkehoitoprosesseihin, jotka tulee viipymättä käydä läpi ja korjata asiakkaiden turvallisen lääkehoidon varmistamiseksi. Palveluesihenkilöä ohjataan päätöksen perusteluista ilmenevällä tavalla varmistumaan siitä, että yksikön kirjaaminen toteutuu lainsäädännön edellyttämällä tavalla.
Jyväskylän kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan huomiota aluehallintovirasto kiinnitti puolestaan siihen, että Akseli ja Elina-yksikön toimintakokonaisuuden johtamista sekä siihen liittyvää yksikön sisäistä työnjakoa ja tehtävänkuvia ei ole riittävän selkeästi määritelty. Omaishoidon tuen asiakkaiden omatyöntekijät eivät myöskään pysty vastaamaan tehtävistään lainsäädännön edellyttämällä tavalla liiallisesta asiakasmäärästä johtuen.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa Jyväskylän kaupungin Akseli ja Elina-yksikön valvontaa. Jyväskylän kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan tulee toimittaa selvitys päätöksen perusteella tehdyistä toimenpiteistä 2.2.2022 mennessä. Tämän jälkeen aluehallintovirasto arvioi tehtyjen toimenpiteiden riittävyyttä. Aluehallintovirasto myös ohjaa omavalvonnallisesti arvioimaan yksikön toimintaa päätöksen perusteluista ilmenevällä tavalla.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätös 24.11.2021 (pdf)
Yhteyshenkilöt
sosiaalihuollon ylitarkastaja Jaana Aarnio, [email protected], p. 0295 018 576, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut