Heikentyneen koronatilanteen vuoksi terveydenhuollon kantokyky on tällä hetkellä uhattuna Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin sairaaloissa. Alueellisen koronakoordinaatioryhmän esityksen mukaisesti Etelä-Suomen aluehallintovirasto on valmistelemassa päätöstä kokoontumisrajoituksista mahdollisesti koko Uudellemaalle.
Rajoitusten laajuus ja sisältö täsmentyvät vielä päätöksenteon edetessä, kun aluehallintovirasto on arvioinut tarkemmin asiantuntijatahoilta saamansa selvitykset ja lausunnot. Mahdollista on esimerkiksi rajoittaa yleisötilaisuuksien osallistujamäärää tiettyyn osuuteen tilan enimmäishenkilömäärästä. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin vaihtoehtona rajoituksille.
Päätös kokoontumisrajoituksista on tarkoitus antaa torstaina 18.11.2021, ja se tulisi voimaan 25.11.2021. Etelä-Suomen aluehallintovirasto tiedottaa rajoituksista tarkemmin mahdollisimman pian päätöksen valmistumisen jälkeen.
Etelä-Suomen aluehallintoviraston muun toimialueen osalta epidemiatilanne on vaikea erityisesti Päijät-Hämeessä, jonne aluehallintovirasto harkitsee kokoontumisrajoituksia alueellisen koronakoordinaatioryhmän esityksen perusteella. Rajoituksista tiedotetaan tarkemmin tilanteen edetessä.
Lisätietoja
ylitarkastaja Oona Mölsä, p. 0295 016 592 (lähetä tekstiviesti tai jätä soittopyyntö)
[email protected]
Etelä-Suomen aluehallintovirasto