
Pohjois-Suomen alueellinen maanpuolustuskurssi vieraili Kainuun prikaatissa
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto ja Kainuun prikaati järjestivät alueellisen maanpuolustuskurssin Pudasjärven Iso-Syötteellä 8.-12. marraskuuta 2021. Keskiviikkona kurssilaiset vierailivat Kainuun prikaatissa Kajaanissa.
Kurssille osallistui viranomaisia rajavartiolaitoksesta, tullista, puolustusvoimista, pelastuslaitoksista, ELY-keskuksista, aluehallintovirastosta, käräjäoikeudesta sekä vastuuhenkilöitä kunnista, kirkon piiristä, yrityksistä, mediasta ja järjestöistä. Kaikki osallistujat olivat Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnista.
Pohjois-Suomen 80. alueellisen maanpuolustuskurssin teemana oli yhteiskunnan kokonaisturvallisuus. Kurssin johtajina toimivat ylijohtaja Terttu Savolainen ja Kainuun prikaatin apulaiskomentaja eversti Mika Seppä.
”Kurssi sattui sisällön kannalta mielenkiintoiseen aikaan, kun olemme saaneet kokea poikkeuksen kriisiajan ja vieläkin elämme koronapandemian keskellä,” toteaa ylijohtaja Terttu Savolainen.
Viiden kurssipäivän aikana käsiteltiin ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa sekä eri toimialojen varautumista häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin. Huoltovarmuutta ja alueellista onnistumista koronapandemian torjuntatoimissa havainnoitiin tuoreista näkökulmista.
”Saimme kokonaiskuvan siitä kuinka julkinen ja yksityinen sektori sekä kansalaisyhteiskunta osallistuvat ja varautuvat yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen ylläpitämiseen kaikissa olosuhteissa ja siitä, kuinka suomalainen yhteiskunta toimii häiriötilanteissa ja millaisiin uhkakuviin olemme varautuneet”, ylijohtaja Savolainen jatkaa.
Luentojen ja ryhmätöiden ohella kurssilaisten ohjelmaan kuului tutustumiskäynti Kainuun prikaatissa, jossa myös Oulun poliisilaitos, Kainuun rajavartiosto, Oulun hätäkeskus ja Kainuun pelastuslaitos esittelivät toimintaansa kurssilaisille.
Kurssin verkostoitumistilaisuudessa esiintyi MPK Pohjois-Suomen maanpuolustussoittokunta kapellimestari Petri Ahon johdolla.
Mikä on alueellinen maanpuolustuskurssi?
Alueellisilla maanpuolustuskursseilla annetaan yleiskuva Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta sekä kokonaisturvallisuuden eri alojen valmiudesta. Opetuksessa keskitytään alue- ja paikallistason varautumiseen yhteiskunnan häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Häiriötilanteella tarkoitetaan uhkaa tai tapahtumaa, joka vaarantaa yhteiskunnan turvallisuutta tai elintärkeitä toimintoja. Häiriötilanteita ovat esimerkiksi vakavat luonnononnettomuudet ja sähkönjakelun häiriöt.
Elintärkeiden toimintojen osa-alueina maanpuolustuskursseilla käsitellään erityisesti sisäistä turvallisuutta, väestön toimintakykyä ja palveluita, henkistä kriisinkestävyyttä, puolustuskykyä sekä talouden, infrastruktuurin ja huoltovarmuuden toimivuutta. Poikkeusolojen määritelmä kattaa aseellisen hyökkäyksen lisäksi myös muut kansakuntaa vakavasti uhkaavat tilanteet, kuten esimerkiksi erittäin vakavat suuronnettomuudet ja pandemiat.
Omalta osaltaan alueelliset maanpuolustuskurssit edistävät alueen viranomaisten sekä häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa keskeisiä tehtäviä hoitavien henkilöiden että heidän edustamiensa yhteisöjen yhteistoimintaa.
Opetuksen kohderyhminä ovat johtavassa asemassa olevat sekä varautumisen ja toiminnan kannalta keskeisissä tehtävissä toimivat henkilöt. Kutsu perustuu yleensä työnantajan tai yhteisön esitykseen. Alueellisia maanpuolustuskursseja on järjestetty vuodesta 1962 alkaen. Koronapandemian vuoksi kurssien järjestäminen keskeytyi lähes kahdeksi vuodeksi.
Lisätietoja:
Terttu Savolainen, ylijohtaja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 050 583 9912
Petteri Koskinen, johtaja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 544
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Yhteyshenkilöt
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut