Ylijohtaja Savolainen European Days-kongressissa – koronassa suuret alueelliset erot
Ylijohtaja Terttu Savolainen osallistuu yhdessä Länsi- ja Sisä-Suomen ylijohtaja Marko Pukkisen kanssa Suomen edustajana Euroopan aluehallintojen vuotuiseen European Days -tapahtumaan, joka tällä kertaa järjestetään kahden vuoden koronatauon jälkeen Italiassa Firenzessä 28.-30.10.2021.
Euroopan aluejohtajien tapaamisessa on tänä vuonna kaksi pääteemaa. Kokouspaikan valinta viestii, että asialistalla on aluehallintojen rooli kaupunkien julkisen taiteen ja historiallisen perinnön suojelussa. Ajankohtainen teemakin on ymmärrettävä, kun Euroopan aluejohtajat pohtivat alueellisten toimijoiden roolia Covid19 -kriisin torjuntatoimien johtamisessa.
Ylijohtaja Terttu Savolainen puhui kongressissa perjantaina aamupäivällä, esittäen katsaukseen Suomen koronatoimenpiteistä valtiollisella ja alueellisella tasolla. Puheenvuorossa hän totesi, että Suomessa maan eri osissa pandemia ilmaantui hyvin eri tavalla ja sen vaikutukset maan eri osissa vaihtelivat suuresti.
Vahvistettuja koronaviruksen tartuntoja on tähän mennessä todettu Suomessa 155 000, joista 1 150 on johtanut potilaan kuolemaan.
”Huonoin tautitilanne on kohdattu eteläisessä Suomessa. Onnekkaasti Savolaisen omalla alueella Pohjois-Suomessa tilanne ei ole ollut paha, ainakaan toistaiseksi, eikä rokotekattavuuden parantuessa tilanne toivottavasti pahenekaan,” ylijohtaja kertoi.
Vahvistettuja koronaviruksen tartuntoja on tähän mennessä todettu Pohjois-Suomessa 7 000 ja alle 50 ihmistä on kuollut koronataudin seurauksena.
Ylijohtaja Savolainen kertoi puheenvuorossaan, että aluehallintovirastolla on ollut keskinen koordinoiva verkostoja rakentava ja ylläpitävä rooli erityisesti Pohjois-Suomessa.
“Roolimme on ollut suuri. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kutsui koolle 250 vastuutahoa viikoittain erilaisiin vastuualuekohtaisiin verkkotapaamisiin,” Savolainen kertoi.
Suomi on ollut jäsenenä Euroopan valtion aluehallintojen järjestössä yli 20 vuotta. European Days of State Territorial Representatives -järjestössä on jäseninä eurooppalaisia maita ja muutamia valtioita Euroopan ulkopuolelta.
Järjestö luotiin aikanaan Euroopan alueellisen hallintotason yhteistyöelimeksi. Järjestön kautta tutustutaan eri maiden aluehallintojen uudistuksiin ja jaetaan kokemuksia ja hyviä käytäntöjä. Järjestö tekee yhteistyötä koulujen ja yliopistojen kanssa. Muun muassa Ranskan Strasbourgissa toimiva kuuluisa I'l Ecole Nationale d'administration (ENA) on järjestön jäsen.
Järjestö järjestää kerran vuodessa European days -kokouksen, joka pidetään vuorotellen eri jäsenmaissa. Suomessa Oulussa kokous oli viimeksi vuonna 2017. Kokouksessa käsitellään ennakolta valittua ajankohtaista teemaa aluehallintojen näkökulmasta. Vuosittain nostetaan esiin yhteisesti sovittuja ajankohtaisia asioita tai ilmiöitä.
Lisätietoja
ylijohtaja Terttu Savolainen +358 295 017 551 [email protected]
ylijohtaja Marko Pukkinen [email protected]
Koko Suomi
Länsi- ja Sisä-Suomi
Pohjois-Suomi
Yhteyshenkilöt
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.