
Sirkkelin suojaamaton terä leikkautui työntekijän kämmeneen – sakkoja toimitusjohtajalle
Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi rakennusalan yhtiön toimitusjohtajan työturvallisuusrikoksesta 20 päiväsakkoon. Käräjäoikeuden mukaan edellytykset yhteisösakon tuomitsemiselle olivat olemassa, mutta jätti yhtiön rangaistukseen tuomitsematta. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 21.10.2021.
Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi rakennusalan yhtiön toimitusjohtajan työturvallisuusrikoksesta 20 päiväsakkoon. Käräjäoikeuden mukaan edellytykset yhteisösakon tuomitsemiselle olivat olemassa, mutta jätti yhtiön rangaistukseen tuomitsematta. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 21.10.2021.
Tuomio liittyy Lappeenrannassa yrityksen uudisrakennustyömaalla sattuneeseen työtapaturmaan. Työntekijä oli kaventamassa parkettilautaa sirkkelillä. Sen terän jumiuduttua työntekijä oli muuttanut parkettilaudan asentoa sirkkelipöydällä. Tällöin sirkkelin terä vapautui ja leikkautui työntekijän toisen käden kämmenselkään.
Sirkkelin teräsuoja ei ollut tapaturmahetkellä paikallaan. Toimitusjohtajan mukaan sirkkelin teräsuoja oli ollut tarpeen ottaa ajoittain pois, sillä tiettyjä työvaiheita ei ollut mahdollista tehdä suojan ollessa paikallaan. Käräjäoikeus totesi, ettei työntekijöiden käyttöön ollut varattu mitään muuta välinettä, jolla kyseiset työvaiheet olisi pystytty tekemään turvallisesti.
Toimitusjohtajan rangaistuksen määrää arvioidessaan käräjäoikeus otti korkeampaa rangaistusta puoltavana tekijänä huomioon sen, ettei toimitusjohtaja ollut puuttunut työntekijöiden vaaralliseen toimintatapaan, vaikka oli ollut siitä tietoinen. Yhteisösakon tuomitsemisen käräjäoikeus katsoi olevan kohtuutonta muun muassa siitä syystä, että se olisi johtanut toimitusjohtajan kaksinkertaiseen rangaistukseen tämän omistaessa yhtiön lähes kokonaan.
”Työnantajan on poistettava koneen käyttämisestä työntekijöille aiheutuva vaara ensisijaisesti käyttämällä siihen kuuluvaa suojaa. Vain jos vaaraa ei voida rakenteellisin ratkaisuin poistaa, varmistetaan koneen käytön turvallisuus muulla tavoin”, muistuttaa työsuojelun lakimies Laura Kantola Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Etelä-Karjalan käräjäoikeuden tuomio, asianumero R 21/556
Yhteyshenkilöt
Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue
Tietoja julkaisijasta

Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.