Joensuun Vedelle on myönnetty vesilain mukainen lupa pohjaveden ottamiseen kolmelta vedenottoalueelta Paavonlammen läheisyydestä Joensuussa. Vesi johdetaan vesihuoltoalueenverkostoon Joensuun kaupungin sekä Kontiolahden, Liperin ja Polvijärven kuntien alueella. Käyttöoikeus vedenottoon tarvittaviin alueisiin on myönnetty aiemmassa lupakäsittelyssä.
Luvansaaja on tarkkaillut noin vuoden kestäneen koepumppauksen ajan vedenoton vaikutuksia lähiympäristön pohjaveden tilaan ja pinnankorkeuteen, pienvesiin ja talousvesikaivoihin.
Myönnetyn luvan mukaan neljästä vedenottokaivosta saa ottaa pohjavettä yhteensä enintään 3 500 m3 vuorokaudessa. Luvansaajan pitää tarkkailla vedenoton vaikutuksia pohjaveteen ja lähialueen vesimuodostumiin.
Luvansaaja velvoitetaan hyvittämään lähialueen kiinteistönomistajille haitat, jos vedenotto heidän talousvesikaivoistaan vaikeutuu.
Päätös löytyy Vesi- ja ympäristölupien tietopalvelusta helposti, kun asiakohtaan kirjoittaa asian diaarinumeron ISAVI/9730/2020.
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirasto
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut