Aluevaaleissa vaalipiirinä on hyvinvointialue, jolle ehdokkaat asetetaan ja jonka omia ehdokkaita alueen äänestäjät äänestävät.
Aluevaaleissa valitaan aluevaltuusto, jonka alkuvaiheen tehtäviä ovat sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestäminen. Aluevaltuusto valitsee myös hyvinvointialuejohtajan, päättää aluehallituksen kokoonpanosta ja asettaa hyvinvointialueen muut toimielimet.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto pyysi esitykset jäsenistä puolueilta tai niiden piirijärjestöiltä. Aluehallintovirasto on nimittänyt aluevaalilautakunnan jäsenet siten, että lautakunnan kokoonpano täyttää tasa-arvolaissa naisia ja miehiä
koskevan sukupuolijakauman. Mahdollisuuksien mukaan aluehallintovirasto on myös noudattanut puolueiden tai niiden piirijärjestöjen tekemiä esityksiä.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto asetti 30.9.2021 hyvinvointialueiden aluevaalilautakunnat Etelä-Suomessa ja nimesi niihin seuraavat jäsenet:
Etelä-Karjalan hyvinvointialueen aluevaalilautakunta
- puheenjohtaja Pirjo Tella-Pulliainen, varapuheenjohtaja Matti Nenonen
- jäsenet Tuija Pitkäpaasi, Jesse Suomalainen ja Alpo Härkönen
- varajäsenet Sirkka-Liisa Tolonen, Eija Haiko, Heljä Porkka, Timo Kuhmola ja Tapio Arola.
Kymenlaakson hyvinvointialueen aluevaalilautakunta
- puheenjohtaja Juha Koivula, varapuheenjohtaja Kai Savolainen
- jäsenet Soile Suursoho, Jaana Keskitalo ja Annielina Toikander
- varajäsenet Hannu Laukala, Johannes Ahlnäs, Jenni Paavola, Reija H. Lipponen ja Petri Saloranta.
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen aluevaalilautakunta
- puheenjohtaja Pekka Romo, varapuheenjohtaja Ulla Pullola
- jäsenet Sauli Anttila, Eeva Suojanen ja Jukka Sorvari
- varajäsenet Eeva Keskinen, Juhani Pitkäniemi, Nikolai Ylirotu, Miina Vuorela ja Irja Appelroth.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluevaalilautakunta
- puheenjohtaja Jouko Pylväs, varapuheenjohtaja Paula Kurki-Suonio
- jäsenet Tuija Kosonen, Harri Pasila, Pirkka Ahola
- varajäsenet Sinikka Elers-Käki, Vuokko Kautto, Maria Björkman, Erkki Weurlander ja Eero Laitinen.
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaalilautakunta
- puheenjohtaja Christel Liljeström, varapuheenjohtaja Jarkko Ilomäki
- jäsenet Tuula Virkki, Eeva Hava, Martti Hanski
- varajäsenet Markus Kalliokivi, Jari Heiskanen, Meimi Fagerlund, Malin Lönnroth ja Arttu Virkkunen
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaalilautakunta
- puheenjohtaja Kari Kuusisto, varapuheenjohtaja Timo Lahti
- jäsenet Håkan Ekström, Tiina Kujala, Jenna Polkko
- varajäsenet Said Moradi, Terhi Sundström, Anni Katajisto, Saara Mattero ja Pekka M. Sinisalo
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaalilautakunta
- puheenjohtaja Esa Hintikka, varapuheenjohtaja Mauri Rasinkoski
- jäsenet Pirjo Tirronen, Jarkko Kippilä, Jenni Tapaila
- varajäsenet Anne Mäkinen, Cecilia Veikkolainen, Timo Sotaniemi, Leena Vuorialho ja Stig Strandberg.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaalilautakunta
- puheenjohtaja Tapani Mäkinen, varapuheenjohtaja Ilppo Alatalo
- jäsenet Peter Lammenranta, Airi Raudasoja, Nina Palin
- varajäsenet Helena Taavitsainen, Lauri Rantalainen, Matti Virkkunen, Ralf Asplund ja Sirkku Salokannel.
Asettamispäätöksen jälkeen väliaikaiset valmistelutoimielimet toimivat aluevaalilautakuntien hallinnollisena tukena.
Lisätietoja vaalien aikatautauluista yms. oikeusministeriön ylläpitämältä sivulta vaalit.fi.
Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökset aluevaalilautakuntien asettamisesta:
Etelä-Karjala | Kymenlaakso | Kanta-Häme | Päijät-Häme | Itä-Uusimaa | Länsi-Uusimaa | Keski-Uusimaa | Vantaa ja Kerava
Lisätietoja medialle:
tarkastaja Jonna Saariniemi, puh. 0295 016 529
[email protected]
Etelä-Suomen aluehallintovirasto